perjantai 30. marraskuuta 2012

Piparkakkukilpailu ja APUA!


Ryhmämme osallistuu kirjaston järjestämään piparkakkukilpailuun, alle kouluikäisten sarjaan :) Niinpä tällä viikolla on paisteltu pipareita ja koristeltu niitä :)




 Ideana oli, että työ olisi niin paljon kuin mahdollista lasten itse tekemä, joten en edes ajatellut alkavani heidän kanssaan leikkimään sulatetulla sokerilla ja tekeväni mitään rakennelmaa. Niinpä päädyimme tekemään tänä vuonna piparikranssin!




Ja tällainen siitä siis tuli, hieno vaikka itse sanonkin!



Vanha teksti:
Ongelmana on nyt se, että blogin kuvatila on koneen mukaan täynnä jo nyt ja en siis saa kuvia näkymään teoksestamme! Tarttisin nyt jonkun pikkasen viisaamman tietokoneihmisen ongelman kanssa auttelemaan...mutta katsotaan saanko asialle mitään tehtyä vai joudunko alkaa poistelemaan kuvia elokuun puolelta jotta uusia mahtuu tilalle... :(  Mutta siis teoksemme on kirjastossa esillä, eli sinne vaan lasten vanhemmat ihastelemaan :)

Ja nyt on siis lisää kuvatilaa ostettu, vielä kun oppisi tuon kuvien pienentämisen niin kantaisi tuo ostoskin hieman pidemmälle. Kiitos neuvoista Maj!

tiistai 27. marraskuuta 2012

Marraskuun metsäretki

Menipä tämän kuun metsäretki myöhäiseksi...mutta yhteisiä hoitoaikoja on lapsilla ollut niin vähän, että nyt vasta sitten kerettiin oikein yhdessä retkeilemään. Metsäretket on ihania kun niissä on koko porukka mukana, ja se on yksi asioista joista en halua kenenkään lapsen jäävän paitsi :)

Parijonossa talsittiin lähimetsään ja hienostihan se alkaa jo sujumaan kun on oikeanlaiset parit porukassa :) Metsäretki aloitettiin perinteisesti piirissä seisten ja laulellen "Lähtekäämme metsään..." laulua. 



Tämän jälkeen juttelin lapsille, että kohta metsä muuttuu ihan toisen näköiseksi kun se saa lumipeitteen tällä viikolla (ainakin ennustusten mukaan). Niinpä jokainen lapsi sai etsiä metsästä kohdan josta halusi ottaa valokuvan vielä kun ei ole lunta. Tällaisia tuotoksia kameralle saatiin lasten kuvaamana:





Tyttö 4v kuvasi männyn taimen.



Tyttö 2v halusi kuvata maata polun vierestä.


Poika 3v kuvasi risuja.


tyttö 2,5v kuvasi kannon.



poika 5v halusi kuvan majastamme...


...ja poika 1,5v kuvasi mustikanvarvun.












Metsäämme on ilmestynyt yllättävän paljon kaikenlaista sinne kuulumatonta vuosien varrella ja viimeksi metsäretkellä juttelimme, että asialle on syytä tehdä jotain. Luonto ei ole kaatopaikka ja jos sinne jotain vie mukanaan, on se vietävä myös mukanaan pois! Niinpä otimme mukaan muovipussin ja keräsimme roskia ympäristöstä mukaamme roskikseen vietäväksi.




 Roskia etsimään!


Ja niitä löytyikin melkoinen määrä, ihan kokonainen pussillinen niitä metsästä pois vietiin...









Lopuksi kuunneltiin Marraskuun tarinana Nuutti tontusta ja hänen puuhasteluistaan ja syötiin evääksi aamulla leivottuja joulupipareita, nam!



torstai 22. marraskuuta 2012

KOTITEKOINEN MUOVAILUVAHA

Itse tehty ja hyväksi havaittu:
 
5dl vehnäjauhoja
2dl suolaa
1,5 rkl alunaa (saa apteekista)
4dl kiehuvaa vettä
2rkl ruokaöljyä
 
 
Kuivat aineet sekoitetaan ja joukkoon lisätään vesi ja ruokaöljy. Jos taikina jää löysäksi, lisää hieman jauhoja. Jos haluat värjätä massaa, tee se elintarvikeväreillä lisätessäsi nestemäiset aineet massan joukkoon.
 
Vahat säilytetään tiiviissä rasiassa tai pussissa ja tällöin ne kestävät reilusti yli puoli vuotta hyvänä. Massa on turvallista ihan pientenkin kanssa, tosin vehnäallergisten kanssa muovailuvahan käyttöä tulee miettiä jokaisen kohdalla erikseen. Oma vehnäallerginen poikani massaa voi käyttää, koska ei sitä suuhun laita ja saa oireita ainoastaan vehnää syödessään. 
 
 
Massassa käytetty aluna on apteekista saatava tuote. Ongelmana lähinnä on pakkauskoko...yksi pakkaus on kilon, joten siitä riittää todella moneen massaan! Itse ostin alunaa kilon paketin ja jaoimme sen paikallisten perhepäivähoitajien kansa porukassa. Nettiä selaillessani huomasin myös, että toiset ovat käyttäneet alunan tilalla 1rkl sitruunahappoa, jota saa selkeästi pienemmissä pakkauksissa myös apteekista. Tämän vaikutuksesta massaan minulla ei ole kuitenkaan kokemusta.

Lasten oikeuksien viikko

Tällä viikolla vietettiin lasten oikeuksien päivää ja niinpä päätin sitoa tämän viikon puuhastelut sen ympärille. Tällä viikolla matkasimme mielikuvitukselliseen lastenmaahan joka aamupäivä "ota kiinni lujasti"- laulun saattelemana. Laulun sanojen avulla matkasimme taikamatolla sadun maahan ja siellä onkin sitten tällä viikolla ollut kaikkea sitä, mistä lapset ovat uneksineet ja haaveilleet!

Ota kiinni lujasti taikamatosta,
varasithan paikkasi tältä lennolta?
Taitaa olla valmista,
pien ollaan matkalla,
eikä kestä aikaakaan,
sadun maahan astutaan!  

(Laulun laineilla laulattaa, Olga Lepistö) 

 Viikon aikana mietimme, miltä lastenmaassa näyttää, millaisia eläimiä siellä on ja onko siellä sääntöjä? Mitä lastenmaassa voi tehdä ja mitä ei? Mielikuvituksen on siis annettu tällä viikolla lentää ja tulosta on syntynyt, tässä tuotoksia:

Tein ryhmäämme ison kasan kotitekoista muovailuvahaa (ohje löytyy askartelumateriaaleista) ja sitä päästiin testaamaan, kun aloimme luoda lastenmaahan eläimiä. Jokainen sai keksiä ihan uuden eläimen tai tehdä jonkin vanhan tutun, jonka haluaisi lastenmaassa asuvan:


 



 Tyttö 2,5v "ympyrämato ja ammu"




Tästä taisi tulla lastenmaan vuori ;)



5v poika, Norsu



                               2v. tyttö, Seepra



                               Tyttö 4v, Heppa



Kilpikonna ja norsu, poika 5v


            "Iso satumato! ja on kiltti..."












Lastenmaa pohdintojen tuloksia:

"siellä ei aikuiset määrää!"

                                                         "saa ratsastaa ja käydä joka päivä uimahallissa"

"Siellä on vain kaikkia hyviä ruokia"

                                                         "ja palmupuita ja hiekkaranta!"

"Talot on vihreitä, niissä on matala katto."

                                                           "siellä syödään aina ulkona viltin päällä."

"puissa kasvaa liaaneita"                 "samassa puussa kasvaa omenoita ja banaaneita, hih!"

"Hei, siellä on kakkupuu ja karkkirasiapuu!"

                                                           "maitoo, mehuu..."

"siellä on koira, joka siivoaa kaiken!" 


No mitenkäs siellä lastenmaassa liikutaan? Ihmiset ja eläimet?


 

             "Ainakin pyörien ja tehden kuperkeikkoja! "





"kädet on norsun kärsä ja ne kulkee peruuttaen!"




"Madot  menee maassa ryömien"


"Etanalla on koti selässä ja se menee tosi hitaasti ja lastenmaassa menee nopeestikkin!"













Miltä siellä lasten maassa näyttää?



Karkki- ja kakkupuut ja talo hiekkarannalla niin pääsee heti
aamulla uimaan!


"sinne mennään lentokoneella ja me ollaan siellä ja syödään mansikoita. Siellä on myös mun käkkärät! "(hiukset)


"Tästä talosta mennään liaanilla suoraan uimaan
ja norsu on kävellyt tossa tosi kovaa!"


  
  Pieninkin väritti kovasti mutta tekstitykseen ei vielä kyennyt ;)

                                                             










 Tyttö 4v piirsi hepan, puita ja kakkuja, nam :)




Tyttö 2v piirsi omin sanoin "talo" ja "eläin"

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

2V Synttärit

Tänään juhlittiin ryhmämme pienintä prinsessaa, joka täytti 2 vuotta. Aamu alkoi siis klo 6.15 kääretorttupohjan leipomisella :)



Innolla tyttö jaksoi vatkata munat ja sokerin vaahdoksi ja 
tehdä taikinan loppuun saakka :)




                         Sitten vaan pellille ja uuniin!




















Tyttö pääsi käymään kakkukoriste varastollani, joka on
hieman karannut käsistä... ja valitsi sieltä kaksi mieluisinta
koristepurnukkaa.


Kermatkin vatkaantui aamu ulkoilun jälkeen hienosti tytön toimesta ja kakku kermistettiin ja koristeltiin niillä tytön valitsemilla koristeilla :) Tätä syödään sitten välipalaksi, nam!













Lisäksi tyttö sai kortin ryhmältämme ja valita itse, minkä laulun laulaisimme onnittelulaulun lisäksi. Tyttö valitsi jumppalaulun (pää, olkapäät, peppu...) ja kyllä nauratti kun sitä lopuksi kovalla vauhdilla lauloimme ja jumppasimme! Taas on siis yksi joukostamme vanhempi :)

perjantai 16. marraskuuta 2012

Mettäset

Ajattelin tänne laittaa ylös niin itselleni muistiin, kuin vinkiksi muillekin, ihania lasten kirjoja, joita lasten kanssa luemme läpi. Tällä hetkellä päiväunisatuna kulkee Tony wolfin kirjoittama kirja Mettäset

Kirjassa seikkailee Mettäsen metsän asukkaat useammassa tarinassa metsän keskellä. Kirjan kuvitus tempaa heti lapsetkin mukaan tarinaan ja yksityiskohtien katseleminenkin lisää mielenkiintoa kirjaa kohtaan.

Kirjan arvot; luonto, yhteisöllisyys, "toista ei jätetä" ja "olemme kaikki erilaisia", ovat itseäni sydäntä lähellä ja tämän kirjan mukana näiden arvojen opettaminen lapsille tapahtuu vaivihkaa sitä heidän huomaamattaan.





Sarjaan on olemassa takakannen mukaan myös kaksi muuta kirjaa, täytyykin lähteä etsimään niitä seuraavaksi :)

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Veden säästö viikko

En ole muistanutkaan täällä blogin puolella mainita, että jokaiselle kuukaudelle kuntamme perhepäivähoidossa on olemassa oma teema. Koko vuoden sitoo yhteen kestävä kehitys- teema, jonka alateemoja käydään läpi joka kuukausi. Marraskuun teemana on veden säästö.

Nyt kun isänpäivähumu on ohi niin kerkesimme tällä viikolla käydä lasten kanssa tätä teemaa lävitse. Veden säästö aihe tuntui aluksi melko haastavalta pienten lasten kanssa, mutta kun oikein pisti ajatusta peliin, niin löysin mielestäni mukavia lapsiläheisiä tapoja käsitellä tätäkin aihetta.

 


Aiheeseen viritin lapset kuunteluttamalla erilaisia veden ääniä heille ääninäytteiden avulla: sadetta, ropinaa, ukkosta ja kunnon myrskynkin! Sitten päästiin leikkimään itse vesipisaroita vesihiiden ja vesikeijun tanssin tahdissa; olimme vuoron perään kesäisiä liiteleviä pisaroita ja välillä pomppivia sadepisaroita. Tämä oli lapsista äärimmäisen hauskaa ja leikimmekin sitä vaikka kuinka monta kertaa!

Sitten mietittiin mitä vesi on ja mistä se tulee? Mihin me tarvitsemme vettä? 
Ja päästiin siihen lopputulokseen että vesi on tosi tärkeää! Ja niinpä sitten päästiinkin hyvin aiheeseen; VEDEN SÄÄSTÄMINEN.







Missä me käytämme vettä? Ja kuinka sitä voisi käyttää vähemmän? Pohdintojen tueksi käytettiin ensin picto- kuvia "arjen veden käyttö" tilanteista ja sitten jokainen sai myös omaan vihkoon väritettäväksi ja leikattavaksi näitä kuvia.


Saman sarjan picto kuvia meillä käytetään kalenterissa ja lapset kyllä huomasivat sen heti: "hei, tehdäänkö me uusia kuvia kalenteriin?" Ja innostus oli hurja kun lapset tajusivat saavansa nämä kuvat omiin vihkoihin :)


Saatiin hyvää saksiharjoitusta samalla kertaa kun käytiin aihetta kuvien avulla läpi ja hyvä muisto aiheesta vihkoonkin :)









Veden säästöön liittyen leikittiin viikolla myös veden säästö hippaa. Kiinniottaja oli vesituhlari, joka otti kiinni vesipisaroita. Pisarat olivat hipan aikana kuitenkin turvassa hetken aikaa aina vesilätäköissä, joita olivat sisällä hernepussit ja ulkona leikittäessä maahan piirretyt ympyrät.






 Porukan pieninkin ymmärsi juosta hernepussin päälle turvaan!


 Ulkona piirsin hiekkaan turva alueet eli lammikot, mutta niiden käyttö oli hyvin vähäistä kun oli tilaa juosta oikeasti karkuunkin ;)










Viikon lopuksi todettiin, että olemme oppineet hienosti käyttämään vettä hieman vähemmän ja saimme lopuksi jokainen vedensäästäjän mitalit hienosta työstä :)








 











Kokonaisuudessaan voin todeta, että lapset kyllä tajusivat veden säästö asian nopeasti ja kun aihetta pyöriteltiin eri näkökulmista useampana päivänä, tuntui se menneen hyvin perille ihan käytäntöön asti toisilla :) Pienetkin jaksoivat hienosti keskittyä asiaan kun mukana oli sopivasti leikkejä ja musiikkia.

Loppuviikosta omia hoitolapsia ei olekkaan hoidossa, eli saa nähdä jääkö tämä viikko "tynkäviikoksi" ;)

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isänpäiväpuuhasteluja




Isänpäivälahja koostui kolmesta eri osiosta ja niinpä näitä on puuhasteltu parin viikon ajan aina niiden lasten kanssa ketkä kulloinkin on hoidossa olleet. Lopulta kaikki saivat kuitenkin isille lahjat kotiin vietäviksi :)



 Perunapainanta tekniikalla tehtiin hienot kortit. korttiin sai valita joko auto tai kännykkä "logon".
Kortin takana on lapsen kertoma asia isästä ja ihania kommentteja saatiinkin ylös! Esim. "isi on linnun näköinen" ja "isi on paras koska se on ISI!"



 Maitopurkeista leikkasin lapsille rasiat, jotka lapset saivat koristella eri värisillä ja muotoisilla paperinpaloilla. Tähän hommaan sai kivasti kulutettu niitä pieniä jämäpaperin paloja joita joka askartelusta aina vähän jää :)













       Ja pitihän sinne rasiaan jotian tietysti laittaakin.
       Ja niinpä päätettiin paistaa sinne isille mielui-
       sia pipareita: aiheina kännykkä, paloauto ja
       farmariauto.







" Leipomossa" kävi kova vilske kahtena päivänä
ja valmista tuli!







Taikinan ohje onkin hyvä laittaa tänne itselle ylös ja teille muillekin tiedoksi :
300g margariinia
3,5 dl sokeria
3 munaa
9dl vehnäjauhoja
1tl soodaa 

voi ja sokeri vaahdotetaan ja munat lisätään joukkoon yksitellen. Lisää jauhot ja sooda käsin sekoittaen joukkoon. jähmetä taikinaa jääkaapissa yön yli. ota muotilla kaulitusta taikinasta pipareita. Paista pipareita 200c n. 5 min.






   Tällaiset paketit lopulta lähtivät matkaan iseille! Onnea kaikille iseille!