tiistai 16. lokakuuta 2012

Sarvipää hirvi...

Tänään lapset tulivat aikaseen aamusta ja leikit ei millään meinanneen alkaa luonnostaan. niinpä päätin, että nyt tehdään askartelu, jota olin jo jonkin aikaa suunnitellut tehtävän. 

 


Aamusta maalasimme metsämaisemat 
vesiväripaperille ja annoimme niiden kuivua.
 Tässä puuhassa se aamuväsymyskin karisi 
ja leikit lähtivät sitten kivasti käyntiin :)







Sitten syötiin aamupalat ja lähdettiin happihypylle eli kävelylle pihalle. Vettä satoi ja niinpä päätettiin tulla reilun puolen tunnin lenkin jälkeen takaisin sisälle. Maalaukset olivatkin kuivuneet ja pääsimme liimaamaan luonnon lehtiä mallin mukaan paperille. Olin tehnyt itse oman mallin lapsille, joka esitti hirveä tms. sarvipäätä ja lapset saivat yrittää tehdä omaan paperiin samanlaisen.




Oma viisi vuotiaani sai aloittaa homman
 ja sehän sujui hienosti :)





Pienien touhua oli ihana katsella, heillä ei selvästi ollut aavistustakaan mitä olisi pitänyt tehdä mutta hauskaa silti oli, kun pääsi liimaamaan hassuja lehtiä! Tässä tyttö kohta 2v lopettelemassa työtänsä.



Tämä hirvi taitaa olla hieman ujoa laatua, sen verran korviensa takaa kurkistelee ;) Tekijänä kohta 4v. tyttö.
  
Tämän tekoa oli hauska seurata, hirvelle tuli ensin hienosti vartalo ja jalat, mutta pää tulikin hieman kauas vartalosta. Tekijä tajusi asian ilmeestä päätellen työn lopetettuaan, mutta ei asiaa sen enempää kommentoinut. Tekijänä poika 3v








Iltapäivästä oli sisaruspari vaihtunut ja niinpä saimme lisää maalauksia ja sarvipäitä luotua joukkoomme. Tässä heidän taidonnäytteet:





Poika 1,5v




Ja tyttö 2,5v





 



Ja lopuksi koko porukka taululla tallustelemassa!




Onneksi kelikin on hieman parantunut iltapäiväksi ja pääsemme kunnolla ulkoilemaan :)


2 kommenttia:

TiniT kirjoitti...

Nää on ihanat :)

Aurinkotäti- kirjoitti...

tuli kyllä suloisia :)