keskiviikko 29. elokuuta 2012

Oma vihko



Tällä viikolla ollaan alkuviikko panostettu omien vihkojen ulkoasuun ja skärpättiin kannet oman näköisiksi. Jokaisella lapsella on nyt oma vihko johon piirrellään ja väritellään ryhmän touhuja ja sinne myös laittelen lasten omia valokuvia. vihkoon on tarkoitus kirjoitella myös joka kuukauden osalta hieman kuulumisia ja vihko käy sitten välillä kotosalla, jotta lapset saavat näyttää sitä vanhemmille :) Näin vihkosta jää myös kiva muisto myöhemmille ajoille, josta on helppo muistella hoidossa olo aikaa ♥

Vihkoon on myös tehty ensimmäinen värityshomma, kuva Nuutti ja Kerttuli tontuista syksyisessä metsässä. Nämä hahmot kulkevat siis mukanamme koko vuoden tonttujen vuosi tarinana ja erityisesti metsäretkillä käymme heidän kuukauden tarinaa aina läpi. 

Tammen juurten alla
on talo tonttujen.
Tontut ovat ystäviä 
metsän eläinten.

päivällä tontut nukkuvat
ja puuhailevat yöt,
ja joka vuodenaikana
on uudet leikit, työt.

Tässä kuva vihkoista, piilotin hoitolasten nimet suurimmalta osalta, pientä vinkkiä jätin joka vihkosta, jotta te vanhemmat voitte sieltä omien lasten luomukset bongata ;)





Huomenna onkin sitten vapaapäivä ainakin vakiohoitolapsilla, katsotaan saanko tänne seuraksi varahoitolapsia vai en. Perjantaina puuhataan sitten taas osan porukan kanssa pientä kivaa ja herkullista, siitä sitten myöhemmin lisää ;)

2 kommenttia:

Maj kirjoitti...

Ihanat vihkot! Ja muutenkin tosi kivoilta vaikuttaa teidän touhut. Toivottavasti omatkin lapset pääsee aikanaan yhtä mukavaan paikkaan.

Aurinkotäti- kirjoitti...

Kiitos Maj! ihana että pääsit vilkaisemaan sivujani ja kiitos ihanasta kommentistasi :)