tiistai 27. elokuuta 2013

Taikasieni- elämys

Tällä viikolla vietämme sieniviikkoa ja tänään ohjelmassa oli elämysaamupäivä aiheeseen liittyen. Niin kuin jo suorastaan perinteisiin kuuluu, niin valmistelen elämyshuoneen jo edellisenä iltana valmiiksi ja aamulla sitten soi puhelin ja kuulen, että puolet porukasta on sairaana, niin tälläkin kertaa :(

Niinpä tämänkin elämyksen sai kokea vain muutama lapsi, ikävä kyllä.

"Mikäs tää on?"
Pöllövaari tuli kertomaan lapsille, että taikametsän taikasieni oli kadonnut. Taikasieni hohtaa metsään syksyn värit ja saa luonnon laskeutumaan syksyyn. Nyt metsään ei voi tulla syksyä, jos taikasientä ei löydetä :( Pöllövaari epäili, että metsän kaksi pientä oravalasta olivat taas innostuneet vähän liikaa ja leikkineet taikasienen luona vaikka se onkin kiellettyä...sieni oli varmasti siinä tohinassa kadonnut. Pöllövaari uskoi myös että taikasieni oli pelästynyt tuollaisessa tohinassa ja ei ollut tunnistettavissa muista sienistä. Silloin kuin taikasieni on kunnossa, se loistaa ympärilleen eri värejä ja näkyy esim pimeässä hyvin muiden sienien seasta!

Lauluja ja loruja käymässä läpi
Pöllövaari tiesi, että taikasieni innostuu aina lauluista ja loruista ja yleensäkkin kaikesta sieniin liittyvistä asioista. Siksi olisi ehkä hyvä, ettäl paset etsisivät ympäriltään sieniin liittyviä lauluja ja loruja ja käyttäisi niitä apuna saadakseen taas taikasienen hohtamaan! Jos taikasieni löytyisi, se täytyisi palauttaa pölövaarin luo, joka sitten ohjaa taikasienen takaisin kotiinsa.

"Tästä pitää mennä tonne ja...."
Niinpä siis sieni-aiheisia lauluja ja loruja etsimään! Ja löytyihän niitä ympäriltä useampikin! Löysimme kaksi lorua ja kaksi laulua ja lauloimme ja loruttelimme ne yhdessä läpi. Sitten huomasimme takanamme jotain omituista; tunnelin! Tunnelin päällä oli kartta ja sen takapuolella luki: KULKEKAA ESTERATA ANNETTUJEN OHJEIDEN MUKAISESTI: SE OPASTAA TEIDÄT TAIKASIENEN LUO.

Niinpä katsoimme esteradan karttaa tarkasti ja teimme kuten kartta käski: menimme pienen tunnelin ali, hypimme merkkien avulla pitempään tunneliin ja pujottelimme myrkkysienien ohi ovelle. Kartassa näytettiin selvästi, että ovesta piti mennä sisällä. Niinpä avasime ovan ja menimme sisään.





"Tonne päin!"
Satupolkua pitkin!


Myrkkysienten pujoittelua
kieli keskellä suuta tunnelissa


















Sisällä oli kuin pieni metsä ja metsän edessä uusi lappu. Lapussa luki: RATKAISE ARVOITUKSET JA TAIKASIENI SAA SIITÄ VIELÄ LISÄÄ VOIMAA JA ALKAA HOHTAMAAN ERI VÄREISSÄ.
"Arvoituksia ratkomassa"
Paperissa oli 4 erilaista kysymystä sieniin liittyen, niiden värityksestä, nimistä ja asuinpaikoista ja keksimme kaikkiin vastaukset oikein!








"Siellä se loistaa"


"Wau mikä sieni"
Hetken katselimme ympärillemme ja sitten huomasimme, että selkäni takana jokin hohti; KYLLÄ TAIKASIENI! Ihastelimme sienen värejä hetken aikaa ja päätimme ottaa sienen mukaan ja viedä sen pöllövaarille. Kuljimme sieni mukanamme saman reitin takaisin päin pöllövaarin luo ja annoimme sienen hänelle.

taikasieni mukana pöllövarin luo!
Elämyshuonetta/satumetsä paremmassa valossa :)














Taikasieni on palautettu pöllövaarille
"Tällaset merkit saatiin :) "
Pöllövaari oli todella iloinen ja ylpeä lapsista ja heidän taidoistaan, jolla lapset olivat sienne löytäneet. Hän antoi lapsille hienosta suorituksesta taikasieni merkit vihkoihin kiinnitettäväksi ja se avulla lapset muistaisivat upean seikkailunsa vielä pitkäään :)

Näin ryhmämme onnistui isosta haasteesta ja saimme taas auttaa taikametsää ja sen asukkaita yhdessä ryhmänä :)













3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana idea! :) Voisitko kertoa vielä nuo mainitsemasi sienilorut ja varsinkin -laulut? :)

Anonyymi kirjoitti...

Hieno elämys lapsille! Mistä on tuo hohtava sieni?

Aurinkotäti- kirjoitti...

Lauluina laulettiin lehdet lentää- laulua sanoilla sienet kasvaa. Olimme pieniä sieniä, keskikokoisia sieniä ja lopulta iiiiiisoja sieniä. Toisena lauluna lauloimme kaksi pientä peikkolasta, jossa peikkolapset istuvat kärpässienen alla. Lorut löytyvät seuraavasta osoitteesta http://www.peda.net/veraja/lohja/tytyri/opet/reetta/omat/aine/ai/loru ja lorujen nimet olivat Pattipolvi tattipappa ja sienitorvien tarina.

Tuo hohtava sieni on löytynyt viime syksynä tiger nimisestä kaupasta, sain viimeisen kappaleen lähikaupunkimme liikkeestä ja olen täällä lähikaupunkien tigerit kolunnu läpi ja kysellyt sieniä, mutta ne eivät ole nyt missään myynnissä... :( Ehdottomasti ostan lisää jos jostain löytyy, ne maksoivat euron vai kaksi kappaleelta ja on kuulemma tarkoitettu yövaloksi.