perjantai 24. toukokuuta 2013

Bird lifen lintuviikko

Tällä viikolla puuhastelimme lintujen parissa bird lifen järjestämän lintuviikon kunniaksi :)
Päätimme lähteä heti Maanantaina libtubongausretkelle. Sää oli pilvinen ja kovin tuulinen, joten epäilin jo heti alkuun, että linnut saattavat olla kyllä ihan jossain muualla kuin tulossa meille näytille. Näin olikin...Lintuja ei käytännössä näkynyt koko retken aikana kuin muutama. Kävimme bongailemassa lintuja niin metsästä, leikkientältä kuin puistostakin. Lopputolksena löysimme hauskan oravan, joka juoksenteli sähkölinjaa pitkin, kuoleen ison sammakon ja muurahaisparven syömässä kastematoa...eli ei mennyt bongaukset ihan niin kuin piti...mutta lapset olivat silti aivan innoissaan löydöistä ja erityisesti kiikareista, joilla oli kiva katsella joka puolelle!

Onneksi tilanteen pelastaa aina tällaisessa kohtaa meidän oma pihamme. Pihaamme ympäröis kuusiaita ja se on aivan täynnä linnunpesiä. Pääsemme aian ruokapöydän ääressäkin ihastelemaan kuusiaidan elämää ikkunasta katselle. Linnut lentävät sisään ja ulos aidasta ja välillä ihan hyökkäilevät toistensa "kotioville". 

Takapihallamme on myös vanha koristeomenapuu, joka on kuin sateenvarjo. Sen sisäosa on ihan linnunpesän näköinen ja siellä pesiikin joka vuoi lintupariskunta. Heidän puuhailujaan olemme päässeet seuramaan myös pitkin kevättä.

Surullisiakin bongauksia on jouduttu tekemään. Kattotiilen alla oli pikkulintujen pesä ja tällä viikolla pesästä on kahtena päivänä tiputettu kuollut linnun poikanen alas. Poikaset ovat olleet ihan vastasyntyneen näköisiä nahkapalleroita. Tästähän lapset oikein suuttuivat, sillä olimme jutelleet käestä, joka munii muiden pesiin ja käen poikanen nakkelee muut poikaset pesästä pois kouriuduttuaan. Nyt lapset ovat ihan varmoja, että pesässä on käen poikanen!

Lintuihin on tutustuttu myös tarinoiden ja lintukuvien avulla. Minulta löytyy iso määrä suomalaisten lintujen kuvia ja ne ovat kiinnostaneet lapsia kovasti.





Aiheeseen liittyvää askarteluakin on tehty. Askartelimme tällä viikolla maitotölkeistä linnunpöntöt ja  vessapaperirullista pöllöt. Pöllö innostus heräsi seuraamastamme pöllön pöntön elämästä. Seuraamme pöllön pöntön tapahtumia osoitteessa: http://pontu.eenet.ee/player/kakk.html 
Pöllön poikaset ovat valtavan suloisia nyt kun ovat jo tuollaisia höyhenpalleroita! Olemme seuranneet näitä vintiöitä jo jonkin aikaa ihan nahkapalleroista lähtien ja niistä on tullut oikeat lasten suosikit!

























Lyhyiden hoitpäivien ja vähäisten hoitpäivien takia lintuteema jäi tänä vuonna melko pinnalliseksi, ensi vuonna sitten paneudutaan uuden ryhmän kanssa aiheeseen myös leikkien ja muiden puuhasteluja siivittämänä :)

Ei kommentteja: