perjantai 4. lokakuuta 2013

Vauhtivarvasviikko nro 1


Juokse _________luo!
Vauhtivarvasviikot ovat taas alkaneet! Niinpä ryhmämme toimintaa on maustanut selkeästi ulkoliikunta, joka on tämän vuoden punainen lanka vauhtivarvasteemassa. Vauhtivarvas on tuhatjalkainen, joka rakastaa yli kaiken liikuntaa ja tarvitsee sitä päivittäin tai muuten hänen päänsä muuttuu päärynän muotoiseksi! Vauhtivarvas on kutsunut nyt myös lapset mukaansa liikkumaan ja mehän teemme työtä käskettyä ;)
Meidän ryhmän vauhtivarvas!

Banaanihipan pelastusoperaatio ;)
Jee, sienikuva löytyi!
Kuvasuunnistuksen aloitus
Maanantaina kerroin lapsille vauhtivarpaasta ja askartelimme ryhmäämme oman vauhtivarpaan käsipainanta tekniikalla. Askartelun jälkeeen
lähdettiin ulos hiekkakentälle harjoittelemaan uutta hippaa, häntähippaa. Toteutin häntäongelman näin syksyllä laittamalla hännät (muovisuikaleet) huppuihin, sieltä ne oli helppo napata kaverilta irti :) Tämän jälkeen menimme viereiselle leikkikentälle ja leikimme juokse_______luo. Piirsin maahan ympyrän ja sen sisältä lähdettiin aian juoksemaan huutamaani paikkaan, esim. Juokse hiekkalaatikolle! ja sitten palattiin nopeasti rinkiin takaisin. Jotta väriteema ei unohtuisi vauhtivarvasviikkojen aikana, maalasimme syksyn väreillä myös maanantai iltapäivän aikana ikkunaan maalauksen.

Häntähippaa!














Tiistaina kuitsuimme kaikki kunnalliset perhepäivähoitajat lähimetsään kuvasuunnistukseen. Etsittävänä oli metsästä kuusi kuvaa, joiden jälkeen sai juoda lämmintä menhua ja maistella pipareita :) Kuvat löytyivät hienosti kaikilta, oman ryhmäni pienet tosin olivat hieman sitä mieltä., että metsämaasto on tylsä paikka kun siellä katuaa koko ajan! Isommat pelastivat tilanteen etsimällä rastit jonne sitten aina pienempien kanssa vasta menimme :)
Meidän karuselli on hiemn neliö....

Ruukkutornin kaato!
Keskiviikon muskari peruuntui muiden ryhmien sairastamisen takia. Niinpä aloimme leikkimään eri hippoja; häntähippaa, banaanihipaa ja x hippaa. Lisäksi leikimme pallosadetta ja siitä tuli ehdoton ryhmämme suosikkileikki :)

Maailmanpyörässä esteiden ylitystä :)






Torstaina olinkin poissa töistä. Perjantaina liikuimme huvipuiston merkeissä ja lähdimme tämän jälkeen perhekerhoilemaan. Huvipuistossa oli rytmirinkulasta tehty karuselli, mailojen avulla maahan rakennettu maailmanpyörä, lentävä matto -laite mattoluikumäkenä, kiemurteleva autorata ja tarkkuusheittopiste (kaadettiin muoviruukkutorni pallolla). Lisäksi leikimme peilitaloa lasten matkiessa minun erilaisia asentoja. Hauskaa oli :)

Ensi viikolla jatketaan liikunnan parissa, hauskaa viikonloppua kaikille!




































2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on todella ihana blogi. Sattumalta löysin tämä ja paljon olen saanut ideoita omaan työhöni päiväkodissa. Kiitos ideoista =) Joitakin lauluja olen etsinyt suurennuslasilla netistä,olisikin kiva, jos tiedät mistä ko. laulun sanat/sävelen löytää, niin laittaisit mukaan tekstiin.
terveisin päiväkodin ope

Aurinkotäti- kirjoitti...

Kiitos! Lauluja olen ainakin laitellut ylös sanoineen aina kuukauden vaihtuessa kuukauden laulut postauksiin. Säveltä tosin en ole yleensä kirjannut mihinkään ylös, eli täytyykin alkaa laittelemaan lähdetietoja säveliin, jos ei ole ihan peruslaulusta kyse.