perjantai 10. tammikuuta 2014

Talvitaiat käyttöön!

Tammikuun aiheena ryhmässä on suunnitellusti talvi ja lumi, mutta nyt kyllä on täytynyt hieman soveltaa alkuperäisiä suunnitelmia. Lunta ei ole pihalla edes väriksi, joten ihan kovin suuria juttuja lumesta ei ulkona voi tehdä, kuten alun perin olin suunnitellut....
Niinpä meidän onkin otettava ihan uusi näkökulma talveen; on tehtävä taikoja, jotta voimme auttaa luontoäitiä loihtimaan lunta!
Niinpä tällä viikolla luimme aluksi sadun nimeltään Taavin talvitoive. Sadussa Taavi kuuntelee vaarin tarinoita talvista, jolloin satoi paljon lunta ja sai tehdä kaikenlaisia ihania talvijuttuja. Taavi toivoo kovasti lunta, mutta sitä ei vain sada. Lopulta apuun otetaan vaarin lumisadepallo, jota ravistetaan ja toivotaan kovasti....lunta! Tarina loppuu onnellisesti lumisateeseen.




Päätimme siis askarrella myös meille kaikille omat lumisadepurkit ja toivoa niitä ravistaen paljon lumisadetta! Ja niinhän siinä kävi, että seuraavana aamuna maa oli valkoinen, wau me olemme hyviä!












 Sydämen pohjasta toivomassa lunta lumisadepallojen kanssa :)



Juttelimme kuitenkin seuraavana päivänä myös siitä, että tarvitsemme pakkasta, jotta maa jäätyy niin, että lumi myös jää maahan. Satanut lumi oli paksua räntää ja oli iso riski sille, että lumi sulaa. Pakkasta houkutellaksemme olemme myös lorutelleet ja soitelleet pakkanen paukkuu lorua .
Pöllövaari on myös ollut melko huolissaan tilanteesta ja hän kertoi keskiviikon lapsille, että luonto on tottunut pakkaseen, lumeen ja lumen tuomaan suojaan. Siksi myös pöllövaarin mielestä on tärkeää saada aikaiseksi lunta ja pakkasta. Niinpä hän toi satumetsästä meille avuksi jääpuikkoja, jotka meidän tuli ripustaa huurrepuuhun, toivottavasti ne antavat luontoäidille lisävoimia luoda maahan pakkasta. Ikävä kyllä pakkanen ei kerennyt tulemaan tarpeeksi ajoissa, vaan lumi suli ulkoa.




Niinpä olemme viettäneet ulkoilut melko kuraisissa merkeissä. Torstaina kävimme metsäretkellä tutkimassa, miten luonto reagoi tällaiseen talveen, kun ei ole lunta eikä pakkasta. löysimme isot pajunkissat matkallamme ojanpientareelta ja ihastelimme metsässä erilaisia jäkäliä, kauniin vihreää sammalta ym. Muurahaisetkin kävimme tarkastamassa, onnneksi ne olivat vielä nukkumassa!











Keskiviikkona pidin ypph;ille muskarin meillä ja perjantaina kävimme vuoden ensimmäisessä perhekerhossa. Puuhaa on siis riittänyt joka päivälle kivasti ja lasten leikit ovat saanneet uutta pontta joululomilta palaamisen jälkeen :)

Vesisateen takia olemme korvanneet myös muutaman iltapäiväulkoilun leipomisen merkeissä, ryhmässä on syntynyt muffineja ja kaurakeksejä pikkuisiksi herkuiksi metsäretkelle ja välipalapöytään.



Sinistä väriä on myös käsitelty jutustelemalla ja tekemällä vihkoihin talviset piirrustukset talviväreillä.


Tällainen tammikuun alku, tosin nyt näyttää lupaavalta lumen suhteen; sitä sataa taivaalta juuri nyt ja huomiseksi on luvattu pakkastenkin alkavan kiristymään!


Ei kommentteja: