perjantai 29. toukokuuta 2015

Toukokuun tohinat!

Purkkien koristelua
Käden kuvan leikkaaminen on taitolaji!




















Niin se Toukokuukin on ohi ja paljon on taas porukalla puuhasteltu! Ryhmä on hiukan muokkaantunut tyttöpainotteisemmaksi viime kuusta uuden leikkipaikkalaisen myötä ja parin pojan jäädessä pois.

Lahjapussin koristelua
Toukokuun alkuhan meni salaisuushommissa, sillä äitienpäivä kolkutteli ovella. Tänä vuonna teimme äideille hemmottelupaketin, jossa oli mukana kaneli-hunaja naamio ja laventelin tuoksuinen jalkakylpysuola. Näille tuotteille askartelimme purkit pilttipurkeista, jotka koristelimme paperisilla muffinivuoilla. Kortit teimme kämmenen kuvista, joista syntyi lopulta perhonen. Korttiin lapsi sai kertoa, miksi äiti on ansainnut hemmottelupaketin <3


Eteeristä laventeliöljyä suolan sekaan...
....Ja kova ravistus, että öljy leviää suolaan!
Valmiit kortit!
Kaikki aineet sekaisin hunajan kanssa....

Kun äitienpäiväjutut saatiin tehtyä, alettiin keskittymään enemmän ulkoiluun ja kuukauden satuun, joka oli tällä kertaa "Pasi yllättää äidin".  Satu nivoutui kivasti myös äitienpäivään, mutta sen toisena tärkeänä oppina oli hyvät ruokatavat. Pikkukanit opettelevat hyviä ruokatapoja ja järjestävät lopuksi äitipupulle äitienpäivälahjaksi metsän siimekseen ravintolaillallisen jossa he esittelevät uudet oppimansa käytöstavat ja siis käyttäytyvät todella mallikkaasti!
 
Tästä lähti idea myös meidän omalle "ravintolalle" joka toteutettaisiin kuun lopussa. Sitä varten piti ensin toki opetella hyviä käytöstapoja ym. Näitä pohdittiin porukalla ja harjoiteltiin niin leikeissä kuin oikeissakin ruokailutilanteissa. 
Ravintolalle piti keksiä nimi ja pohdinnan jälkeen siitä tuli ravintola GRILLI. Nimi tuli siitä, että lapset halusivat, että siellä syödään grilliruokaa. Näin siis saatiin samalla osviittaa ravintolan menusta. Lopulta menu muodostui alkusalaatista ja patongista, grillivartaista ja jälkiruoaksi päätettiin valmistaa jäätelöt.
Lapset askartelivat hienot menuut pöytään, pöytään piti myös saada askarreltua kukkakimppu joten olemme askarrelleet myös kukkia ja totta kai jokaisella ravintolalla on nimikyltti, joten sekin väsättiin vielä ennen avajaisia. Ravintolassa ei ollutkaan syöjinä lapset vaan eriskummallista porukkaa, jokainen lapsi sai pukeutua joksikin hahmoksi. Ravintolaan tuli näin ollen syömään, kenguru, prinsessa, pupu, lepakko ja sateenkaarenluoja.
Ravintolapäivänä  Valmistettiin ruoat ja lähdettiin kattamaan pöytää ulos ym. Tuuli oli pieni riesa, mutta selvisimme joka tapauksessa tilanteesta hyvin.
Ihania kelejä on riittänyt !

Luonnosta nauttimista







Menuita tekemässä

MENU

Kukkia pöytään!



Ravintolan kyltti syntyy
Valmiit kukat


Jäätelöt pakkaseen jäätymään


RAVINTOLA GRILLI!
Näin syntyy vartaita
Pöydän kattaminen on tarkkaa!

Nam nam!!!

"No neiti kenguru, miltä maistuu ravintolan tarjonta?"
Sekalainen seurakunta tulossa syömään ;)
Ravintolapäivän valmistelujen lisäksi on puuhasteltu muutakin. Ollaan kylvetty siemeniä, laiteltu kukkia leikkialueelle, testattu saippuakuplamaalaus tekniikkaa, käyty kevätretkellä Kouvolan teatterissa katsomassa Viirun ja Pesosen kesäseikkailu, tehty uimahallireissu ja tietysti käyty jumpissa, muskareissa ja perhekerhossa. Yksityiset perhepäivähoitajat ovat pitäneet myös yhteiset kevätjuhlat kaikille perheille, siitä voit lukea lisää osoitteesta www.ypphiitti.blogspot.fi
Saippuakuplia värivedestä

Lopputuloksena kuplia paperissa ;)
Lehtikaalin siemenet multaan


TEATTERILLA!


Jännää, kohta esitys alkaa!


Evästauko teatterilla





Kukat multiin!


Nyt ryhmässä heitetään kesävaihteelle ja tehdään sitä mitä huvittaa, fiiliksellä mennään! Toivottavasti kelit ovat kohdallaan ja saadaan nauttia keleistä !