Blogin teksti syntyy Iitin kunnassa ja sitä raapustaa lastenohjaaja Katri Montonen. Teen yksityisen perhepäivähoitajan työtä kotonani ja tämän blogin kautta kerron sanoin ja kuvin ryhmämme puuhasteluista. Täältä on myös mahdollisuus seurata ryhmäni paikkatilannetta ja ottaa yhteyttä minuun yhteystietojeni kautta: katri.montonen@phnet.fi Ryhmätilanne: Ryhmä täynnä! Käy myös seuraamassa meitä https://www.facebook.com/yksityinenperhepaivahoitajakatrimontonen/
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Sairastelua...
No niin! Niin se tauti vaan kaataa tämän talouden ja lasten hoitopaikan...pöpöt on rantautuneet taloon ja kaikki kolme lastani ovat kuumeessa. onhan se tietysti hyvä että lapset ymmärtävät kaikki sairastaa taudin samaan aikaan eivätkä venytä tautia moneksi viikoksi ;)
Niinpä jää halloweenit hoitolasten kanssa viettämättä. Suunnitelmissa ja valmisteltunakin oli kiva elämysrata halloween teemalla, mutta ehkäpä toteutamme sen ensi vuonna sitten.
Ulkona lotisee vesi, kelit on reilusti plussan puolella ja saas nähdä millainen tuo piha on ensi viikon alussa; lunta, lätäköitä vai jäätä...? Sitä odotellessa hauskaa halloween viikonloppua ihmiset ja olkaahan kiltisti ja säikäyttämättä toisianne liikaa!
Syntymäpäivät
Tänään juhlittiin 4- vuotiasta neitiä! Lauloimme onnittelulaulun ja sankari itse sai päättää minkä muun laulun hän toivoisi meidän laulelevan. Tyttö valitsi lauluksi jumppalaulun (pää, olkapäät...) Tänä vuonna sankarit saavat lintuaiheisen kortin, josta kuva alempana ja se sisältää runon:
Pienen pieni lintunen
luoksesi tulee lentäen,
syntymäpäiväsi tänään on,
siis onneksi nyt olkohon!
Aikataulusyistä tein itse kakkupohjan ja sankari sai itse koristella sen kermalla ja koristeilla :)
kolme eri strösselilajiketta siihen kului ;) ja melko kermainen versio tuli...
Mutta hyvää oli!
Tämän vuoden synttärikortit näyttävät tältä, nimet ovat puiden viereen kirjoitettu, jonka takia ne on pyyhitty kuvista pois.

Talven alku?
Niin siinä sitten kävi, viikonloppuna satoi lunta! ja voi ei, meillä oli vielä linnunruoat laittamatta, joten tuumasta toimeen, lintulaudan pystytykseen!
Lapset epäilivät lintulaudan toimivuutta; "Jos ton katon laittaa sit kiinni kun sinne on laitettu ruokaa niin miten ne linnut sit voi syödä sitä?" Niinpä käytiin läpi lintulaudan toimivuus ja laitettiin ruoat sisälle.
Hyvän arvosanan lintulauta sai isompien mielestä lopulta kun lauta nökötti omalla paikallaan. "missäs ne linnut nyt on?" Niinpä, niitä odotellessa meni tovi, mutta lopulta luovutettiin ja lähdettiin jatkamaan leikkejä ;)
Lumileikitkin maistuivat kivoilta, vaikka ei sitä lunta nyt kovin paljoa vielä olekkaan. Lumilelutkin on vielä vintillä, niitä odotellessa lapiot ja ämpärit sopivat leikkeihin hyvin.
Iltapäivästä lumi muuttuu aina suojalumen puolelle ja niin on helppo tehdä lumipalloja. Niitä on lasten sitten kiva kuskailla ympäriinsä kuin aarteita niin kottikärryillä kuin muillakin kuljetushärveleillä :) Ihana piristys tuo LUMI kaiken kuran keskelle!

keskiviikko 24. lokakuuta 2012
Syyslomaviikon jatkoa
Tällä viikolla on jumpan lisäksi puuhailtu muutakin mukavaa :) Mattimyöhäisenä, mutta ei kuitenkaan vielä liian myöhään istuttelimme tällä viikolla kukkasipuleita multaan ja nyt sitten innolla odotetaan kevättä, jotta nähdään onnistuimmekoo tehtävässämme hyvin ;)
Maahan laitettiin paljon tulppaanien sipuleita
ja muutama muukin sipuli :)
Sinne vain ja katsaus perään, että sipuli meni oikein päin!
Tiistaina päätettiin pitää lelujen pesu talkoot ja niinpä duplot pääsivät kylpyyn! tämä oli sitten mahdottoman mukavaa puuhaa!
Tänään meillä olikin hieman erilainen päivä, sillä saimme joukkoomme pph opiskelijan, joka tuli tekemään ryhmäämme erityisruokanäytön. Oman poikani maitoproteiini- ja vehnäallergian vuoksi makaroonilaatikon tekokin on hieman erilainen juttu kuin normaalisti. Hienosti näyttö sujui ja kaikkilla oli maittavat ateriat ruokapöydässä :)
Päiväuniaikana pienempien vielä nukkuessa isommat saivat puuhata geomag- magneeteilla. Kyllä oli hauskaa varsinkin tytöstä, joka ei ollut aiemmin meillä näillä leikkinyt!
Loppuviikon hoitolapset ovatkin vapaalla, ihanaa syyslomaa murut!

maanantai 22. lokakuuta 2012
Liikkuva aamupäivä
Aamu käynnistyi kivasti hyvillä koti ja majaleikeillä :)
Aamupalan jäkeen puettiin vaatteet päälle ja lähdettiin äkkiä ulos mahtavaan aamuauringon nousuun! Suuntasimme urheilukentälle, jossa kerkesimme juoksentelemaan ja hyppäämään pituutta ennen sisäjumppaa.
Vaikka kelit olivat tänään upeat, päätimme mennä jumpalle sisälle isoon saliin, sillä koululaisten loma-aikana se oli kerrankin vapaana.
Salissa sai puuhastella renkailla, tehdä kuperkeikkoja,
pujotella kartioita, pelata palloilla ja koekilla liikunnallista
twister-peliä. Lisäksi käytössä oli puolapuut ja köydet,
joiden varassa oli kiva keinuskella :) porukkaa ei paljoa ollut loma-ajan takia, mutta sitäkin mukavampaa kun mihinkään ei ollut kovaa ruuhkaa :)
Ihana ilma kruunasi jumpan ja paluun hoitopaikalle, kyllä oli mukava aamupäivä!
keskiviikko 17. lokakuuta 2012
Paloasema aamu
Tänään olikin vuorossa vierailu paloasemalla.
Vierailu alkoi palomiesten varusteiden esittelyllä ja
päästiin toteamaan, että kyllä noissa varusteissa on
kovasti painoa ja helposti niillä saa myös hien
virtaamaan.
Sitten päästiinkin tutustumaan paloautoihin ja koeistumaan niitä. Saimme myös mukavan palomiehen meille kertomaan jokaisesta autosta hieman yksityiskohtia ja välineistä, joita auton mukana kulkee.
Autossa olevat välineetkin painavat melkoisesti, se päästiin kokemaan ihan konkreettisesti tavaroiden painoa kokeilemalla.
Toisella puolella hallia olikin lapsille tehty kiva rata jossa seurattiin letkua. Pääsi kiipeämään hieman esteen yli ja menemään tunnelin läpi. Lopuksi sitten pääsi vielä ruiskuttamaan vedellä tolpat nurin :) Tätä tehtiin melko monta kertaa ennen kuin kaikki saivat hommasta tarpeekseen ;)
Lopuksi paloasemalla olikin järjestetty mehut ja kahvit pipareineen koko porukalle ja mukaan saatiin vielä kotiin viemisiksi todistukset käynnistä, tikkarit ja viivoittimet. Kyllä oli kiva aamupäivä ja tästä puhutaan vielä varmasti moneen kertaan, kiitos paloaseman väki!

tiistai 16. lokakuuta 2012
Sarvipää hirvi...
Tänään lapset tulivat aikaseen aamusta ja leikit ei millään meinanneen alkaa luonnostaan. niinpä päätin, että nyt tehdään askartelu, jota olin jo jonkin aikaa suunnitellut tehtävän.
Aamusta maalasimme metsämaisemat
vesiväripaperille ja annoimme niiden kuivua.
Tässä puuhassa se aamuväsymyskin karisi
ja leikit lähtivät sitten kivasti käyntiin :)
Sitten syötiin aamupalat ja lähdettiin happihypylle eli kävelylle pihalle. Vettä satoi ja niinpä päätettiin tulla reilun puolen tunnin lenkin jälkeen takaisin sisälle. Maalaukset olivatkin kuivuneet ja pääsimme liimaamaan luonnon lehtiä mallin mukaan paperille. Olin tehnyt itse oman mallin lapsille, joka esitti hirveä tms. sarvipäätä ja lapset saivat yrittää tehdä omaan paperiin samanlaisen.
Oma viisi vuotiaani sai aloittaa homman
ja sehän sujui hienosti :)
Pienien touhua oli ihana katsella, heillä ei selvästi ollut aavistustakaan mitä olisi pitänyt tehdä mutta hauskaa silti oli, kun pääsi liimaamaan hassuja lehtiä! Tässä tyttö kohta 2v lopettelemassa työtänsä.
Tämä hirvi taitaa olla hieman ujoa laatua, sen verran korviensa takaa kurkistelee ;) Tekijänä kohta 4v. tyttö.
Tämän tekoa oli hauska seurata, hirvelle tuli ensin hienosti vartalo ja jalat, mutta pää tulikin hieman kauas vartalosta. Tekijä tajusi asian ilmeestä päätellen työn lopetettuaan, mutta ei asiaa sen enempää kommentoinut. Tekijänä poika 3v
Iltapäivästä oli sisaruspari vaihtunut ja niinpä saimme lisää maalauksia ja sarvipäitä luotua joukkoomme. Tässä heidän taidonnäytteet:
Poika 1,5v
Ja tyttö 2,5v
Ja lopuksi koko porukka taululla tallustelemassa!
Onneksi kelikin on hieman parantunut iltapäiväksi ja pääsemme kunnolla ulkoilemaan :)

maanantai 15. lokakuuta 2012
Sadepäivän metsäretki
sataa sataa ropisee...
...Mutta sehän ei meitä haittaa, metsään lähtään, on keli mikä tahansa :) Ei muuta kuin ensin kunnon kerros lämpösiä vaatteita alle, perus ulkovaatteet päälle ja sitten vielä kurakamppeet siihen päälle ja niin meitä lähti 6 pientä michelin ukkoa tänään metsään ja yksi vähän isompi täti michelin...oltiin varmasti hauska näky parijonossa ja kori mukana heluen mennessä metsään ;)
Ekana piti heti rynnätä tutkimaan, oliko ne muurahaiset vielä hereillä; EI OLLU! "No nyt ne sit on menny tekemään sitä horrosta!" oli erään lapsen päättelyn tulos. Siitä päästiinkin aiheeseen talvehtiminen ja käytiin läpi eri eläinten talven vietto tapoja, muuttolinnut, karhu, siili ym...ja muistuteltiin toisiamme, että lintulauta pitää muistaa laittaa talveksi pikkullinnuille!
kovan jututstelun jälkeen päätettiin leikkiä KIM- leikkiä metsässä. Leikin ideana on siis muistaa, mitä tavaroita edessä on ja yksi niistä poistetaan muiden pitäessä silmiä kiinni. Kuka keksii nopeiten, mikä esine puuttuu?
Sitten vaan majalle mars! Majalla leikittiin hetki ja lopuksi juotiin lämpimät mehut puun juurten päällä istuen. Kyllä oli hyvää kylmän ja sateisen päivän keskellä tuo lämmin mehu ♥
Lokakuun satu Nuutti tontusta ja hänen puuhistaan luettiin sitten vasta sisällä ja sielläkin kuinka ollakkaan puhuttiin eläinten talvehtimisesta. Lisäksi päästiin kurkkaamaan hieman tonttujen tapoihin, tiesittekö esimerkiksi, että tontut eivät riisu hiippalakkiaan koskaan, eivät edes nukkumaan mennessä!
Iltapäivästä päästiin sitten vielä värittämään Nuutti ja Kerttuli tonttujen värityskuva vihkoon kynttilän valasitessa puuhastelujamme :)
Tunnelmallista alkuviikkoa!
perjantai 12. lokakuuta 2012
Lelupäivä
Tällä viikolla ollaan vietetty lelupäivää! Itse asiassa lelupäiviä on tällä viikolla ollut kaksi, sillä kyllähän kaikilla hoitolapsilla täytyy välillä lelupäivä olla ja kun lapset ovat hoidossa eri päivinä niin...
Leluja saapui siis keskiviikkona ja perjantaina lasten mukana. Jokainen sai aamupiirissä esitellä muiden edessä oman lelunsa ja kertoa halutessaan mistä sen on saanut ja miksi valitsi juuri tämän lelun mukaan.
Keskiviikkona seuraamme saapui puhuva poni ja upea traktori.Lisäksi omat pojat valitsivat esiteltäviksi autoja.
Perjantaina hoitoon tulikin sitten nukkeja kaksin kappalein ja omat pojat olivat päätyneet esittelemään auton ja toinen jonkin "Bakukan pallon" (tms, jonka nimeä en oikein tiedä)...
Jännittävää touhua tuo toisten edessä seisominen ja kertominen, mutta samalla myös todella hyvää oppia :) Sitten lelut pääsivät leikkeihin mukaan ja yllättävän hyvin leikit sujuivat, leluja suostuttiin näyttämään ja lainaamaan toisille ja tappelua ei pahemmin syntynyt :)
Muutoin meillä onkin ihan luonnostaan lapsilla kulkenut mukana vain unilelut ja se on mielestäni toimiva systeemi. Näin ollen lelupäivilläkin pysyy se oma arvonsa ja silloin on tuplasti hauskempaa tuoda se oma lelu leikkeihin hoitoon mukaan!
Tänään olikin ihana ilma pihallakin, raikasta ja sateetonta! ja aamupalalla aurinkokin hieman pilkotti pilven takaa. Saas nähdä sataako viikonloppuna lunta, sellaista huhua on vähän kuulunut ;) Ihanaa viikonloppua!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)