Tällä viikolla askartelimme harmaana ja sumuisena aamuna vielä lumihiutaleita painotekniikalla paperiin ja valkoisista vanupalloista lumiukon lumisateen sekaan.
Laulelimme viikolla koska luistellaan..., hiihdellään..., tehdään taas lumiukkoja... ym ja olo alkoi olemaan lähinnä huvittunut, yritys hyvä silti ;)
Niinpä päätin tänään, että menköön talvi ja alkakoon kevät, onhan se ihan hassua väsäillä lumiaskarteluja väkisin kun lapsetkin ihmettelevät että millos me päästään tekemään lumiukkoja ja lumilinnoja...?
Ensi viikolla on tarkoitus pitää LASKIAISRIEHAKIN isommalla porukalla, pikkasen joudutaan ohjelmistoa viilaamaan näissä keleissä, mutta hauskaa tulee varmasti olemaan ;)
Tällä viikolla olen alkanut tekemään lasten kanssa ja havaintoja luonnosta ja siitä onko kevät jo tulossa näin aikaisin. Päätimme lähteä katsastamaan myös metsän tilanteen, mitä majalle kuuluu, onko linnut yöneet lyhteestämme ja onko eläinten jälkiä missään.
Ensimmäisenä lapset huomasivat, että muurahaispesä oli esissä ja innostuivat josko muurahaiset olisivat jo heränneet! Eivät olleet, onneksi vielä ovat talviunillaan.
Sitten etsittiin merkkejä muista eläimistä. Jälkiä ei pystynyt näkemään, joten mistä voisi tietää, että tässäkin metsässä on eläimiä? Koirankakkakasoista tietää ainakin että lenkittäjiäkin on näillä kulmilla koirien kanssa, mutta löysime myös aidon todisteen siitä, että metsässä asustelee myös orava. Löysimme oravan syömän kävyn! siitä se tämän retken into repesi, ihania pieniä asioita!
Lyhde jonka talvella veimme, oli lähes koskematon, tänä vuonna linnut eivät selvästikkään ole tarvinnneet niin paljoa apuravintoa kuin muina vuosina. Lintulaudallammekaan ei ole montaa lintua tänä vuonna näkynyt.
Tällä viikolla aukesi myös leikkimökki, sieltä kaivoimme esiin kesälelut; pyörät, traktorit ym. joilla pääsee menemään jo kivasti laatoituksella.
Pihasta löytyy vielä yksi kohta jossa on lunta, meidän lumikasa, jonka olen lapsille kasannut kolalla.
Tämä viikko huipentui synttäreihin, sillä ryhmän kuopus täytti 2 vuotta! Ikää on jo niin hienosti, että herkkutaikinaakin väsättiin jo todellisella innostuksella ja mielenkiinnolla! Strösselien heittely leivoksien päälle oli ihan parasta tässä hommassa ainakin ilmeen perusteella :)
Sankarille laulettiin onnittelulaulut ja annettiin ryhmältämme pöllökortti onnitteluineen. Sankari ei itse osannut vielä ilmoittaa toivelauluaan, mutta hän on ihastunut uuteen lumiukkolauluumme jota aloimme tällä viikolla laulella, joten senhän me lauloimme porukalla.
Tämä viikko loppuikin tähän viikovapaiden ansiosta ja lähdenkin pienelle minilomalle oman perheeni kanssa. Ensi viikolla taas uudet puuhat laskiaisen merkeissä :)