lauantai 30. marraskuuta 2013

Tämä viikko käytännössä aloitti jo meidän joulun odotuksen, niin kovasti on jo jouluhommia puuahsteltu. Alkuviikosta paistoimme pipareita ja koristelimme niitä. Näistä tuli lahjoja perjantaiseen esiintymiseen vanhuksille ja esiintymispaikan henkilökunnalle








Keskiviikkona oli kenraaliharjoitukset joululaulujen osalta koko ryhmänä ja kaikki sujui hienosti!










JÄnnitystä ilmassa odotellessa ovien aukeamista
Alkais jo tai nukahdan ;)







 Torstaina lähdimme teatteriin katsomaan Viirun ja Pesosen joulu näytelmää, kyllä oli mahtavan hauska esitys! Teatterireissu oli todellinen elämys koko lapsiryhmälle ja kruunasi kyllä joulunaloitusviikkomme!





Tontut opettelevat kurkistamaan
Tässä harjoitellaan hiipimistä

















Aidan ali ryömimisharjoituksia...


Perjantai oli myös jännitystä täynnä; kävimme aamuselta ensin kunnan järjestämässä joulupolussa. Siellä pääsimme tonttukouluun ja joka pisteellä tonttu opetti meille erilaisia taitoja, jota tonttu työssään tarvitsee. Lopuksi tonttukouluiaiset saivat myös tavata joulupkin.
Tonttulakin etsintää








JOULUPUKKI! JEE!



















 Tästä siirryimme vielä esiintymään hoivakotiin vanhuksille joululaulujen merkeissä. Ihana reissu, näitä lisää <3



 Ihana viikko takana ja tästä on aika nyt sitten startata se joulu oikein kunnolla. Iso kiitos työkavereille, jotka olette innolla mukana yhdessä puuhastelemessa lastenne kanssa! Ja iso kiitos esiintymispaikalle, että saimme tulla esiintymään!






perjantai 22. marraskuuta 2013

Huurre ja pakkasviikko

Tällä viikolla teemana oli huurre ja pakkanen. Hassua kyllä, maanantaina oli piiiiiiitkästä aikaa pakkasaamu pitkien vesikelien jälkeen ja pääsimmekin oikeasti katselemaan huurretta nurmikon pinnassa ja ihastelemaan maan pinnan kovettumista. Tällä viikolla sattui myös satamaan räntää jota jäi jopa hetkeksi hiekan pintaan ja kuusiaidan päälle, eli yksi valkoinen päiväkin tällä viikolla koettiin :)

Pakkasaamuna paleltaa laulu lopuillaan :)
Huurretta ja pakkasta on käsitelty eri tavoin; olemme lukeneet joka päivä ensilumeen, huurteeseen ja pakkaseen liittyviä satuja, askarrelleet huurrejuttuja laulaneet ja leikkineet päivittäin:

 pakkasaamuna paleltaaa, 
pikkuiset posket jo punoittaa, 
pakkasaamuna paleltaa, 
tule lähemmäs, 
tule lähemmäs!

Laulusta tuli todellinen hitti ja erityisesti sen leikkiosasta, jossa mennään takamusta liikuttaen joka säkeistöllä lähemmäs piiriä. Tämä on myös erinomainen kehonhahmotus ja keskivartalon liikutusharjoitus, sillä käsiä ei saa käyttää edetessä kohti piirin keskustaa :)

Pöllövaari kävi tällä viikolla myös luonamme, hän oli saanut puunsa alle ison hopeisen paketin, joka oli tarkoitettu ryhmämme lapsille. Hän kertoi, että paketti oli luontoäidiltä ja sen avulla saisimme luotua lisää voimaa talven tuloon. Paketista löytyi iso kasa jääkristallejä, jotka tuli ripustaa puuhun, johon pakknen oli jo osunut....mitä se sitten tarkoitti? Niinpä lapset lähtivät katsomaan, olisiko täällä jokin puu sisällä...Ensi lapset meinasivat, että kyse voisi olla huonekuusestani, onhan sekin puu. Mutta sitten he huomasivat huurteisen koivun ja sehän se piti olla, huurre oli merkki pakkasen osumasta! Niinpä lapset ripustivat pakkastimantit puuhun, tunnelma oli ihana, ihan kuin joulukuusta olisimme koritelleet!
Ja parin päivän päästä satoikin sitten jo räntää, jee ;)






Räntää päästiin pyydystämään myös kiellä ja hyvin onnistui, maistui kuulemma jäätelölle ;)
















Askartelimme myös huurrepurkit lapsille, liimaa lasipurkin pintaan ja kierriteltiin suolassa.









Näin käuniit huurrepurkit saimme aikaiseksi ja ihastelimme niitä pimeässä huoneessa tuikkujen palaessa.



Pesin myös syksyiset maalauksemme nukkarin ikkunasta ja vaihdoimme tilalle hieman talvisemman tunnelman. Lapset saivat spray maalata lumimaalilla ikkunaan pikkuiset ikkunaruudut ja askartelimme niihin isojen kanssa saksiharjoituksena lumihiutaleita :)





Tällä viikolla on myös treenattu vielä esiintymislauluja muskarissa ja tyhmän suosikkileikki on ollut retkileikki, jossa nukutaan yön yli aina retkimajoituksessa

Värien opettelua ryhmässä

 Ryhmämme pääteemana on tänä vuonna värit ja ajattelin laitella tännekki vähän vapaa ajan puuhia ylös, joissa käymme lasten kanssa värejä läpi. Ohjatussa toiminnassa värit kulkevat koko ajan mukana, mutta olen myös pyrkinyt nostamaan vapaa ajan puuhiin lapsille esiin ertyisesti asioita, joissa lapsi harjaannuttaa huomaamaattaan myös värien oppimista.
Kaikista tärkeintä värien opettelussa on mielestäni niiden nimeäminen. Joka paikassa nimetään värejä. Ensimmäinen asia joka ryhmästäni tulee mieleeni on ryhmämme viikokalenteri, jossa jokaisella päivällä on myös oma värinsä. Monet lapset oppivat nämä viikonpäivät ensin väreinä ja lopuksi sitten niiden oikeilla nimillä.

Lauluissa käytämme paljon värejä ja kevätpuolella ryhmään on tulossa myös värilorupussi. Värit ovat myös oiva tapa leikkimiseen. Värejä on hauska etsiä vaatteista, ympäristöstä ja piilottaa värejä ympäritöön muiden etsiessä sitten niitä vihjeiden avulla.



Värit ovat myös oiva tpa lajitella asioita. Ryhmästämme löytyy monenlaisia värillisiä kuvioita joita voi lajitella.









Värille on myös kiva löytää pari, tässä väriympyrässä oppii samalla myös sorminäppäryyttä käyttämällä pyykkipoikia parin löytämiseen.







Pelit olen myös valinnut lasten ulottuville sillä idealla, että niissä käydään paljon läpi värejä. Pelit onkin kova juttu ryhmässämme. Hyviä väripelejä ovat mm .Hedelmätarha, colorama, moby ja tempo.





















Tämän jostain hampurilaispaikasta saamamme pelin avulla leikimme usein värien piillotusta. Piillotan ympyröitä ympäristöön ja sitten niitä haetaan ja etsitään jokaiselle värille oma paikka.


Lapset rakastavat myös helmien tiputusta oikean väriseen laatikkoon, sekä eri väristen helmien pujoittelua ohjeen (suullisen tai kuvallisen) mukaan.


Nämä muotopalat ovat myös mahtava tapa lajitella asioita ja niitä voidaan käyttää myös kuvioiden luomiseen pohjapahvin kuvien avulla.








Värijuttuja on tulossa keväällä vielä lisää ja voin lisätä niitä tähän postaukseen ajan myötä niin jää kaikille samaa työtä tekeville hyvä postausvinkki värien opetteluun tänne.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Värien viikko

Tämä viikko on käsitelty värejä ja orientoimassa aiheeseen on ollut satu "Peikon pojan värikätkö". Sadussa peikko haluaa maalata harmaan luolansa iloisen väriksi ja vie valtakunnasta kaikki värit luolaansa yhden värin kerallaan. Veljekset Matti ja Jukka löytävät peikon ja hänellä olevat värit ja opettavat peikkoa käyttämään värejä ja sekoittamaan niistä usia värejä. Lopulta peikko saa värikkään luolan ja valtakunta värit takaisin :)


















Luimme sadun maanantaina ja aloimme miettimään miltä kaikki näyttää ilman värejä...pelkkää valkoista, mustaa ja harmaata. Lapset saivat piirtää hiilellä oman värittömän maiseman ja samalla tutustuimme hiilellä piirtämisen maailmaan; hiiltä painamalla tuli paksu musta viiru, vähemmän painalmalla haalea harmaa viiva. Hiiltä sai myös himmennettyä hieromalla jälkeä sormen päällä. "SUMUA!" yksi lapsista hihkaisi häivyttäessään viivaa ;)

Väreistä juteltiin myös eri asioiden yhteydessä: Miltä väri maistuisi? Sininen? "MUSTIKALLE!" entäs punainen? "MANSIKALLE!" Miltä voisi maistua keltainen väri? "MEHULLE!" Entäs vihreä väri? "PÄÄRYNÄLLE!" Miltä musta väri voisi maistua? ".....PAHALLE!" Valkoinen maistuisi lumelle, hih, kukaan ei keksinyt jäätelöä, ihmeellistä!






Värit yhdistimme myös tällä viikolla ääniin, tarkemmin sanoen soittimiin. Levitin lattialle eri värisiä pahvin palasia ja jokaiselle värille päätimme soittimen. Musta väri sai äänekseen matalan pianon äänen, keltainen sai korkean pianonäänen. Vihreä väri sai parikseen munamarakassin ja sininen väri sadekepin. Punainen väri sai parikseen kehärummun. Lapset laittoivat silmät kiinni ja kuuntelivat mikä ääni soi. tämän perusteella piti sitten muistaa minkä värin luo piti mennä. Pienille tämä oli aivan liian vaikeaa, isommille sopivan haastavaa. Pienetkin silti olivat innolla leikissä mukana. Sitten oli lasten vuoro soittaa. Jokainen lapsi sai soittaa kolmea eri soitinta ja sitten vaihdettiin, kyllä oli kiva leikki!











Väreihin ja niiden sekoitteluun tutustuttiin myös vesien avulla. Tein kolme eri väristä vesiastiaa ja sekoittelimme niihin eri värejä, saimme siis aikaseksi 4 uutta eri väriä; oranssin, vihreän, violetin ja lopuksi ruskean. Se oli lastenmielestä taikaa ;)












Torstaina saimme pitkästä aikaa myös pöllövaarin luoksemme. Hän kertoi tarkkailleensa silmä tarkkana puuhasteluitamme ja hän on nyt todenut syyskauden lopulla, että lapset ovat oppineet syksyyn liittyviä värejä hienosti. Hän testasi lapsia vielä tuomalla heidän eteensä kolme eri väristä palloa ja kysymällä niiden värien nimet. Lapset osasivat kaikki kolme väriä ja niin saimme satupuuhumme rungon lisäksi nyt värit violetti, ruskea ja oranssi. Pöllövaari kertoi myös lapsille, että kohta aletaan viettämään joulun aikaa ja se tuo mukanaan taas uusia opeteltavia värejä. Ne on mahdollista siis kerätä puuhun joulun aikana. 

Ymmärsin tässä yksi päivä, että vaikka ryhmämme vuoden teema on värit, se ei näy tänne blogiin kovinkaan paljoa. Niinpä päätin, että teen oman postauksen myös siitä, mitä kaikkea värien parissa puuhastelemme silman sen kummempaa ohjattua toimintaa, sillä olen panostanut tänä vuonna myös muihin vapaa ajan puuhasteluihin väriteemaa silmällä pitäen. Siitä siis myöhemmässä postauskessa kun kerkeän sellaisen tekemään.





 Tällä viikolla on myös treenattu esiintymislauluja muskarissa, käyty perhekerhossa ja leikitty mm. majaleikkejä, tai siis lasten mielestä kyse oli lumilinnasta kun maja oli tehty harmaista ja valkoisista vilteistä ;)







Ensi viikolle toivotaan pakkaskelejä, sillä aiheena on huurre ja pakkanen!


perjantai 8. marraskuuta 2013

Isänpäivää ja muuta puuhaa

Nyt ryhmän lasten isät ei sitten katso tätä postausta ennen juhlia! Eli simmut kiinni!





Alkuviikon käytimme isänpäivälahjojen tekoon.Tänä vuonna teimme lasten kanssa palapelit, joihin painoimme lasten käden jäljen.










Palapeleille teimme lahjarasiat muovipullon pohjista, jotka lapset saivat päällytää silkkipaperilla, joka kiinnitettiin pintaan liima-vesi seoksella.






Rikoimme palapelin paloiksi ja laitoimme palat toiseen pullonpohja
puoliskoon.










Toinen puolisko päälle ja narulla kiinni ja näin paketit olivat valmiit :)








Kortit toteutimme tänä vuonna solerimaalaus tekniikalla. Ensin siin laveerasimme paperin pinnan sokeri-vasi seoksella ja päälle maalasimme peiteväreillä. Väri leviää kivasti sokerin ansiosta ja pintä jää kiiltäväksi.















Keskiviikkona olimme muskarissa ja treenasimme siellä jouluesiintymisen lauluja. Torstaina veimme kerholaisen kerhoon ja menimme itse kirjastoon satutunnille. Satutunnilla luettiin satuja nallekarhuista ja yhdestä lampaastakin :)

Perjantaina päästiin pitkästä aikaan isoon saliin jumpalle, Jee!
Tällä kertaa kannustuspiirin jälkeen ympyrän sisälle oli laitettu lattiamuotoja ja paljon erilaisia "aarteita". Kun lapsille annettiin lupa, he saivat nopeasti hakea lattiamuodon johonkin kohtaan lattiaa ja lähtä yksi tellen keräämään siihen aarteita ringin keskeltä. Kun kaikki aarteet olivat loppuneet, laskettiin kuinka monta aarretta kukin sai. Sitten sama toisin päin, eli aarteet vietiin yksi kerrallaan keskelle takaisin.






















Sitten leikittiin äänillä. Kun marakassi soi hiljaa, liikuttiin tilassa hitaasti, kun ääni koveni juostiin! Ja kun pilliin vihellettiin, piti mennä jonnekkin korkealle! 












Lopuksi oli kolme eri pistettä, jossa kierrettiin sen mukaan missä oli tilaa. Yhdessä pisteessä puolapuihin oli kiinitetty renkaita ja niiden läpi piti mennä ylä- tai ala kautta, jolloin piti osata liikkua puolapuilla myös sivusuunnassa.





Toisella pisteellä puolapuihin oli viritetty punainen lanka eri korkeuksiin kulkemaan. Lapsen piti kulkea puolapuissa sivusuunnassa yhtä korkealla kuin narukin.







Kolmannella pisteellä kiivettiin vinoa penkkiä pitkin ylös ja laskettiin mäkeä alas :)








Niin on taas viikko paketissa, ensi viikolla uudet kujeet. Onnea kaikille iseille!