maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kesäkuun puuhasteluita


Kesäkuu....no nimitys ei oikein tälle kuukaudelle istunut, mutta mitä pienistä. Tämä kuukausi oli alustavasti suunniteltu vietettävän lähes kokonaan pihalla, uimarannoilla, uima altaan äärellä.....mutta vietettiinkin hyvin pitkälti samalla tavalla kuin toukokuukin...
 
Säät eivät oikein suosineet meidän suunnitelmia ja niinpä sitten vähän säädettiin ja sovellettiin.
Kesäkuu aloitettiin joka tapauksessa markkinoilla ja suunnitellulla jäätelökioskireissulla ja markkinapäivänä sentään paistoi vähän aurinkokin. ja aina kun syödään jäätelöä, se maistuu hyvälle, ihan sama mikä keli on ;)
 
 
Jäätelöä!

 
 
 
 
Aamu-ulkoiluita vietettiinkin sitten vähän eri paikoissa kuin oli suunniteltu. Alun perin ajatuksena oli olla vähintään kerran viikossa rannalla lasten kanssa, tämäkin toteutui lähestulkoon periaatteessa, sillä uimarannalle rakennettiin uusi leikkikenttä ja olemme siellä vierailleet n. kerran viikossa. Vaatetus vain on ollut paksumpaa kuin suunnitelmissa ja uitu ei ole, vettä on käyty kurkkimassa vähän laiturilta ja sormella kokeiltu veden lämpötilaa. 
 
 

Uuden leikkientän huippujuttu on hämähäkkikeinu!

 

Näkyykö kaloja?

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Leikkienttiä on kierretty ja metsäretkillä on käyty. Ryhmän lapset nauttivat kovasti luonnosta, kiville kiipeilyistä ym. Luonnosta on etsitty kasveja, mietitty onko ne myrkyllisiä ym ja juhannuksen alla käytiin keräämässä myös kukkakimppuja. Juhannushommat jäivät tosin hieman vaiheeseen kun oma poikani sairastui.
 
Periaatteesta kastellaan vaikka tarvetta ei vissiin ole...
Metsäretkellä
 
 
Me touhulat!
 
marjonettinayttelyssä
 
 Kesäkuussa on käyty myös ihastelemassa marionetti näyttelyä kirjastolla, lainattu kirjoja useaan otteeseen, ulkoiltu myös urheilukentällä ym.


pituushyppyä!








 
 
 
 Kesäkuussa tein työkaverini ryhmän kanssa myös retken Kouvolaan liikennepuistoon. Kelit olivat kohdallaan ja kaikilla hauska aamupäivä. Liikennepuiston vieressä on myös iso leikkikenttä joka tottakai piti myös testata :)
 
Tämä häkkyrä oli isompien suosikki leikkikentällä!
 
Liikennesäännötkin tuli kivasti tutuiksi puistossa
 
Evästauko!
 
Lammasta harjaamassa
Seurakunta yhteistyökumppaneineen järjesti myös perheille kesäkuussa Hemböle kotieläintapahtuman johon osallistuimme. Seurakunnan pihalla oli vaikka mitä kivaa, iso määrä ihania eläimiä joita pääsi ruokkimaan, harjaamaan ja silittelemään. Lisäksi oli askartelupiste, satujumppapiste ja ulkona kiva liikunnallinen rata jota sai omaan tahtiin edetä. Kaiken kruunasi tikkupullapiste, jossa jokainen sai paistaa ja syödä tikkupullan! Aivan mahtava tapahtuma, iso kiitos seurakunnalle ja yhteistyökumppaneille!
 
Ihana, ihana, ihana....!!!
 
Hali hali!
 
Tikkupullaa!
 
 
aitojen ali....
 
pomppuja trampoliinilla
 
 
Tunnelista!
 
 
Ja onhan tässä puuhasteltu kaikenlaista muutakin, askarreltu, leivottu, pelailtu pelejä ja leikitty! Ihan kiva Kesäkuu ollut vaikka kelit eivät niin kovin kesäiset ole olleetkaan :) 
Kivimato
 
 
 
 
 
Taulu on kesäinen joka tapauksessa!
 
  
Junarataa, leegoja ja pelejä
 
 Kesäkuulle olin myös suunnitellut meille telttaviikon, mutta sitäkin piti vähän soveltaa kun taivaalta tuli joka päivä vettä.
Kärpänen istui kädelle....lallallaa!
Kesäkuulle olin suunnitellut myös meille telttaviikon, jolloin oli ajatus nukkua päikkärit teltoissa ulkona ym. joka päivä satoi kuitenkin vettä, joten teltat pystytettiin sisälle ja nautittiin niistä siellä, ihan hauskaa oli sekin. Yhdessä teltassa musisoitiin, luettiin satuja ym. ja toinen teltta oli leikkiaikana kovasti kotileikin käytössä ja siinä myös nukuttiin päiväunet.
_____ tässä soittaa kapuloita!
 
Kirjojen luku alkakoon :)
 
Kauniita unia!
 
 
 
 Kesäkuun loppupuolella meillä tuli vielä keijupäivä, jolloin saimme aamulla kesäkeijuilta viestin, jossa he kertoivat, että haluavat ilahduttaa meitä pikkuisilla puuhilla. Aluksi kaikkien piti keksiä itselleen oma keijunimi. Lähdimme vihjeiden mukaan tekemään erilaisia tehtäviä ja kaikki tehtävät tehtyämme/ratkottuamme löysimme suihkulähteeltä korin, jossa oli mitä ihmeellisimpiä aineita. Aineiden mukana tuli kirje:
Tylsyydenpoiston keijukaisvaha:

Kuumenna läpinäkyvä pullollinen aamun kastepisaroita kattilassa kiehuvaksi. Sekoita kulhossa iloisuuspulveri, lentopöly ja taikaropinat sekaisin. Lämmitä kukkaisniityn lehtivaha juoksevaksi ja lisää muiden aineiden joukkoon. Lisää kiehuvat kastepisarat ja sekoita. Jaa vaha niin monelle keijukaiselle kuin haluat. Jokainen keijukainen saa valita omaan vahaansa tunnevärin ja keijukaishileet oman mieltymyksensä mukaan. Väri kannattaa valita sen mukaan, mitä toivoisit tylsään päivääsi lisättävän:

Punainen = Vauhtia päivään

Sininen = Yllätyksiä puun takaa

Keltainen = Iloista auringonpaistetta

Vihreä = Lennokkaita leikkejä

Violetti = Makeaa mettä

Purkita oma vahasi ja käytä sitä tylsyyden poistoon. Keijut rakastavat hilevahalla leikkimistä ja muovailua, se siirtää erityisesti sadepäivinä orastavan tylsyyden menninkäismetsän uumeniin!
 
Keijutanssia!
 
kulje eteenpäin koskettamatta maata...
 
Mikäs tämä kori on???
Outoja purkkeja...hmm...
Aineet ohjeiden mukaan sekaisin...ja lopputuloksena jokaiselle muovailuvahat kotiin viemisiksi!
 Sadepäivän piristyksenä on myös etsiskelty esim. erilaisia muotoja omaleikkaamien mallien avulla ympäristöstämme:
 
 
 
 
 
Nyt tämä täti ottaa ja lähtee pikkuhiljaa kesälomalle, kelitkin alkavat näyttämään lupaavalta ja loppupelissähän se niin menee, että asenne ratkaisee vai? 
Okei, aurinkoa ei voita edes asenne, joten toivotan kaikille blogini seuraajille
 :ista Heinäkuuta!



-Katri- 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

perjantai 29. toukokuuta 2015

Toukokuun tohinat!

Purkkien koristelua
Käden kuvan leikkaaminen on taitolaji!




















Niin se Toukokuukin on ohi ja paljon on taas porukalla puuhasteltu! Ryhmä on hiukan muokkaantunut tyttöpainotteisemmaksi viime kuusta uuden leikkipaikkalaisen myötä ja parin pojan jäädessä pois.

Lahjapussin koristelua
Toukokuun alkuhan meni salaisuushommissa, sillä äitienpäivä kolkutteli ovella. Tänä vuonna teimme äideille hemmottelupaketin, jossa oli mukana kaneli-hunaja naamio ja laventelin tuoksuinen jalkakylpysuola. Näille tuotteille askartelimme purkit pilttipurkeista, jotka koristelimme paperisilla muffinivuoilla. Kortit teimme kämmenen kuvista, joista syntyi lopulta perhonen. Korttiin lapsi sai kertoa, miksi äiti on ansainnut hemmottelupaketin <3


Eteeristä laventeliöljyä suolan sekaan...
....Ja kova ravistus, että öljy leviää suolaan!
Valmiit kortit!
Kaikki aineet sekaisin hunajan kanssa....

Kun äitienpäiväjutut saatiin tehtyä, alettiin keskittymään enemmän ulkoiluun ja kuukauden satuun, joka oli tällä kertaa "Pasi yllättää äidin".  Satu nivoutui kivasti myös äitienpäivään, mutta sen toisena tärkeänä oppina oli hyvät ruokatavat. Pikkukanit opettelevat hyviä ruokatapoja ja järjestävät lopuksi äitipupulle äitienpäivälahjaksi metsän siimekseen ravintolaillallisen jossa he esittelevät uudet oppimansa käytöstavat ja siis käyttäytyvät todella mallikkaasti!
 
Tästä lähti idea myös meidän omalle "ravintolalle" joka toteutettaisiin kuun lopussa. Sitä varten piti ensin toki opetella hyviä käytöstapoja ym. Näitä pohdittiin porukalla ja harjoiteltiin niin leikeissä kuin oikeissakin ruokailutilanteissa. 
Ravintolalle piti keksiä nimi ja pohdinnan jälkeen siitä tuli ravintola GRILLI. Nimi tuli siitä, että lapset halusivat, että siellä syödään grilliruokaa. Näin siis saatiin samalla osviittaa ravintolan menusta. Lopulta menu muodostui alkusalaatista ja patongista, grillivartaista ja jälkiruoaksi päätettiin valmistaa jäätelöt.
Lapset askartelivat hienot menuut pöytään, pöytään piti myös saada askarreltua kukkakimppu joten olemme askarrelleet myös kukkia ja totta kai jokaisella ravintolalla on nimikyltti, joten sekin väsättiin vielä ennen avajaisia. Ravintolassa ei ollutkaan syöjinä lapset vaan eriskummallista porukkaa, jokainen lapsi sai pukeutua joksikin hahmoksi. Ravintolaan tuli näin ollen syömään, kenguru, prinsessa, pupu, lepakko ja sateenkaarenluoja.
Ravintolapäivänä  Valmistettiin ruoat ja lähdettiin kattamaan pöytää ulos ym. Tuuli oli pieni riesa, mutta selvisimme joka tapauksessa tilanteesta hyvin.
Ihania kelejä on riittänyt !

Luonnosta nauttimista







Menuita tekemässä

MENU

Kukkia pöytään!



Ravintolan kyltti syntyy
Valmiit kukat


Jäätelöt pakkaseen jäätymään


RAVINTOLA GRILLI!
Näin syntyy vartaita
Pöydän kattaminen on tarkkaa!

Nam nam!!!

"No neiti kenguru, miltä maistuu ravintolan tarjonta?"
Sekalainen seurakunta tulossa syömään ;)
Ravintolapäivän valmistelujen lisäksi on puuhasteltu muutakin. Ollaan kylvetty siemeniä, laiteltu kukkia leikkialueelle, testattu saippuakuplamaalaus tekniikkaa, käyty kevätretkellä Kouvolan teatterissa katsomassa Viirun ja Pesosen kesäseikkailu, tehty uimahallireissu ja tietysti käyty jumpissa, muskareissa ja perhekerhossa. Yksityiset perhepäivähoitajat ovat pitäneet myös yhteiset kevätjuhlat kaikille perheille, siitä voit lukea lisää osoitteesta www.ypphiitti.blogspot.fi
Saippuakuplia värivedestä

Lopputuloksena kuplia paperissa ;)
Lehtikaalin siemenet multaan


TEATTERILLA!


Jännää, kohta esitys alkaa!


Evästauko teatterilla





Kukat multiin!


Nyt ryhmässä heitetään kesävaihteelle ja tehdään sitä mitä huvittaa, fiiliksellä mennään! Toivottavasti kelit ovat kohdallaan ja saadaan nauttia keleistä !