perjantai 11. tammikuuta 2013

Lumihiutale askartelu

Vuoden teemana perhepäivähoidossa on ekologisuus ja erityisesti Tammikuun aiheena on kierrätysaskartelu. Aihe on mielestäni ihana, se kannustaa luovuuteen ja herättämää uusia ideoita niiden vanhojen wc paperirulla askartelujen rinnallekkin ;) Lisäksi taustalla on tärkeä ajatus luonnon säästämisestä ja kaikkien hyvinvoinnista. 

Tällä kertaa kuulutin jo naapuruston tätitkin kaapeillensa penkomaan, josko sieltä keneltäkään löytyisi vanhoja palapelejä, joista on kadonnut jo paloja, eikä niitä enään viitsi käyttää. Niinhän sieltä eräältä ihanaiselta naapurita tuli kassillinen palapelin paloja, joten ehkäpä tulevaisuudessa keksin niistä vielä lisääkin askarreltavaa, kiitos Pia! Tällä kertaa paloista syntyikin lumihiutaleita!




 Kaikki lähti liikkeelle 6 palapelin palan valikoinnista ja ympyrän piirtämisestä kartonkiin.


Ympyrät leikattiin saksilla (pienimmälle hoidokille leikkasin itse ympyrän valmiiksi)



Ympyrän reunoille laitettiin liimaa ja palat liimattiin reunoille kukin luovalla tyylillään. Asettelin palat reunoille avusi, jotta lapsi saisi siitä hieman hahmotettua kuinka ne voisi asetella.








Kun palat oli liimattu, liimattiin lisäksi
ripustusnaru ja alettiin maalata paloja valkoisiksi. Maalaamien jälkeen pinnalle ripoteltiin vielä hilettä, jolloin se tarttuu maaliin kiinni maalin kuivuttua.









Olipa kiva tehdä lumihiutaleita vähän eri tavalla kerrankin! Yleensä se lumihiutale kun tehdään sillä perinteisellä taittelu ja saksitekniikalla silkkipaperista ikkunaan...




1 kommentti:

Jaana kirjoitti...

Ihana katsoa alalla työskentelevänä, kuinka lapset ovat itse saaneet askarrella!! Monesti me aikuiset haluamme niin hienoja tuotoksia, että emme malta antaa lasten itse tehdä oman näköisiään taideteoksia :)