perjantai 28. maaliskuuta 2014

Teatteriviikko

kolme pukkia näytelmä
Tällä viikolla vietimme teatteriviikkoa. Viikkoa alkoi keppinukketeatterilla, näyttelin lapsille kolme pukkia. näytelmän. Lapset pääsivät kokeilemaan näyttelemistä myös itse. Teimme tällä viikolla lasten kanssa myös oman näytelmän. Isommat kiorjoittivat käsikirjoituksen ja askartelimme siihen liittyvät keppinuket. Näytelmä toteutettiin niin, että luin näytelmä ja lapset näyttelivät nkeilla samaan aikaan. Täsä näytelmä, jonka lapset keksivät:


keppinukkejen testausta

omat keppinuket
Oma keksimä esitys menossa



 Olipa kerran pöllö, se asui talossa. Se leikki siellä. Siellä asui myös Kettu ja se siivoo siellä. Jänis tulee kylään. se sanoo ”Hei pöllö ja klettu.” Karhukin tulee kylään. Se tulee kahville. Kettu keittää kahvit ja ne juo ne. Sitten ne lähtee ulos lenkkeilemään. Siellä ne näkee pupuja ja sitten ne menee takaisin sisälle. Ne menee leikkimään takaisin los, ne menee takapihalle. siellä ne näkee peikon. Peikko tulee kiusaamaan niitä. Kaikki sanoo että ”mene pois, ei saa kiusata!” Peikko lähtee pois ja  sitten ne alkaa leikkaamaan ruohon.  


Näyttelelminen oli tosi hauskaa lasten mielestä :)
 Torstaina aloimme viettämään loppuviikkoa pienemmällä porukalla lasten viikkovapaiden myötä. Tutustuimme varjonukketeatteriin. Näyttelin yhden näytelmän lapsille ja he pääsivät kokeilemaan näyttelemistä myös itse. mietimme  mitä eroa pitää olla keppinukella ja varjoteatterinukella. Huomasimme, että osalla keppinukketeatterin nukeista pystyi myös näyttelemään varjoteatteria, osalla ei.










Loppuviikko saatiin keskittyä yksilötasolla asioiden harjoitteluun, niinpä ollaan harjoiteltu saksien käyttöä, kynäotetta värityksen yhteydessä sekä käyty läpi suujumppaa ja sanojen opettelua. Perjantaina päätettiin  vielä leipoa. Tällä kertaa leivoimme wilhelmiina- keksejä, nam!

hiekkalaatikon reuna toimii hienosti tukena




Kevät tuli takaisin tällä viikolla ja otin ulos käyttöön lapsille ison jumppapallon. Siitä on kehkeytynyt todellinen suosikki! Väline on myös äärimmäien monipuolinen ja ruokkii lasten mielikuvitusta kivasti. Lapset keksivät hienosti itse mitä kaikkea pallon avulla voi tehdä ja voidaan todeta, että ulkoliikunta pihassamme on monipuolistunut todella kivasti yhden uuden pallon myötä :)

keskivartalon ja jalkalihasten harjoittamista pallon päällä pomppien
miettikää kuinka isolta tuo pallo pienistä näyttää :)







Ei kommentteja: