tiistai 6. marraskuuta 2012

Räntää, jipii!

Aamu alkoi riisipuurolla, kanelilla, lumisateella ja kynttilän valolla ♥ Voiko olla mitään hienompaa omassa työssä kuin nämä tunnelmalliset hetket lasten kanssa? Jokaisella solulla näki kuinka jokainen lapsi nautti siitä hetkestä täysin siemauksin ja se jätti taatusti taas pienen muistijäljen jokaisen tuleviin lapsuusmuistoihin ♥ On ihanaa saada olla osa sitä kaikkea näille lapsille!

Ja siis huomasittehan tuon sanan lumisade (okei, myönnän: RÄNTÄSADE!) mutta ikkunasta kun katsoi niin ihan selvää lunta ja maa valkea! Niinpä ei voinut aamupalan jälkeen muuta tehdä kuin äkkiä ulos! Stigat otettiin matkaan ja lähdettiin teletappimäkeen!

 Stigoilla laskettiin pareittain alas ja jopa puolitoistavuotias poika uskalsi hienosti laskea kun sai pitää kiinni ratista! Koko aikana stiga kaatusi vain kerran mäenlaskussa, aika hieno suoritus noin ekaksi stigakerraksi tälle vuodelle :)



 Mäessä olin kiipeämistä ylös, se oli melko liukas ja itsekin pehvallani pariin otteeseen kävin kun muita auttelin ylös ;)


Lapset tajusivat myös, että liukumäki oli ihan lumessa ja sinnehän piti päästä myös testaamaan luistoa! Kun lumi oli aurattu tieltä, mäki oli jopa hiukan vaarallisenkin liukas!




Sitkeä sissi tämä meidän 1,5v...tyyli on vapaa mutta ylös mentiin aina!



Lumienkeleitäkin päästiin tekemään puhtaaseen lumeen ja hienoja tuli ja paljon!
Porukan vanhin teki hienon "jättikääretortun" josta muovautui lopulta valtaistuin leikkikentälle :)


 Ja kyllä oltiin märkiä kun lopulta sisälle tultiin, nyt on vaatteet kuivamassa vatsa täynnä ruokaa ja unta pallossa :) Ehkäpä tässä vielä voisi iltapäivästä väsätä hieman jo lumihiutaleita tuonne askartelutaululle...♥









Ei kommentteja: