keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Talven loruja ja lauluja

Olen todennut, että tänne blogiin on hyvä laitella ylös itselleni ja tiedoksi teille vanhemille vähän, millaisia lauluja laulamme ja loruja loruttelemme, niin on sitten helpompi hahmottaa mitä ne lapset siellä omissa puuhissaan laulelevat ja tapailevat. 

Kehon hahmotuksen tukena ryhmässämme käydään säännöllisesti läpi kehoon liittyviä lauluja kuten: pää, olkapäät, peppu, polvet...ja sormileikkilaulu: missä on peukalo...täällähän minä! Lisäksi laulelmme seuraavaa kehonosalaulua, jossa lokainen lapsi saa päättä mille kehonosalle lauletaan seuraavaksi: 
huomenta KEHONOSA, huomenta vaan x3, tästä se aamu alkaa!

Joka kuukausi tavoitteenani on ottaa muutama uusi laulu ryhmän toimintaan mukaan ja samalla pitää kestosuosikkeja mukana käytössä. vuodenajat ja juhlat vaikuttavat myös tietysti kovasti lauluihimme ja niinpä olen päättänyt vähän päivitellä aina tänne, mitä millonkin laulelemme.

Tammikuun lauluihin kulkeutuu mukana jo joulun aikana tutuksi tullut "tuiki tuiki tähtönen", jossa käytämme laulun mukana myös viittomia. Monelle ensimmäinen säkeistö on tuttu, mutta toinen ei. Laulamme laulua seuraavin sanoin:

Tuiki, tuiki tähtönen,
iltaisin sua katselen. 
Korkealla loistat vaan,
katsot alas maailmaan. 
Tuiki, tuiki tähtönen,
iltaisin sua katselen.

Kaikki lapset maailman
tähtösiä katsovat.
Miettivät miks loistaa ne,
maahan asti valaisee.
Kaikki lapset maailman,
tähtösiä katsovat.


Tammikuuhun uusina lauluina tulevat mukaan:

Koska luistellaan, ihan muuten vaan? 
Kun maassa on lunta ja pakkasta! 
koska luitellaan ihan muuten vaan?
No tietenkin talvella!

Ja tuon luistelun tilalle sitten vaihdellaan hiihdellään, lasketaan kelkkamäkeä, rakennetaan lumiukkoa ym. ja käsin tehdään aina sen mukaista liikettä mitä laulussa sanotaan.


Lumiukkomarssi on myös tammikuun uusi, helppo ja hauska laululeikki:

Lumiukot marssivat, marssivat, marssivat.
Lumiukot marssivat, tral lal lal lal laa!
Marssimisen tilalle vaihdetaan sitten  muita liikkumismuotoja kuten pyörivät, tanssivat, hyppivät ja aina liiktaan niin kuin laulu sanoo :)


Lisäksi tein joulun välipäivien aikana ryhmäämme talvisen lorupussin, jonka sisältöä pääsemme aina lorupussilaulun avulla avaamaan:
Kuka saa, kuka saa, lorupussiin kurkistaa? Tillin tallin tömpsis!
NIMI saa, NIMI saa, lorupussiin kurkista. Tillin tallin tömpsis!



Lisäksi rymässä opetellaan kiva talvinen liikuntaloru:

Liisa nukkui, näkin unta: (laitetaan kädet silmille)
yöllä satoi paljon lunta!( tehdään käsilä lumisadetta ylhäältä alas)
Kinos kasvoi, kasvoi pilviin asti, (nostetaan kädet ylös ja seistään varpaillaan)
Liisa juoksi nopeasti.(juostaan paikallaan)
Palloin pyörein pehmein, (tehdään käsillä pallon muotoja)
rakensi hän lumimuurin. (taputellaan käsin lumimuuria edessä)
Liisa heräs unestaan (venytellään)
muisti lumilinnojaan (laita kädet pään päälle)
ulos juoksi nopeasti  (juostaan paikallaan)
Lunta olikin vain polviin asti! (näytetään polviin)

Muskari myös usein tuo mukanaan jotain kivoja lauluja johon ryhmä innolla tarttuu, voin niitä sitten päivitellä tänne kun muskarit taas tammikuun aikana käynnistyvät :)

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meillä lauletaan kotona tai etenkin kaikilla automatkoilla "mulla ei oo sormia, mulla ei oo sormia"... ette oo sattunu laulaa mitään tän tapasta?? :)

Aurinkotäti- kirjoitti...

Tuollaista laulua en ole vielä ohjelmistooni ottanut...jospa se juontaa uusin sanoituksin juuret tuolta "missä on peukalo"- laulusta?

Annika kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Annika kirjoitti...

Hei, olisiko sinulla nuotteja tuosta Lumiukot marssivat -laulusta? Olisin tosi iloinen, jos voisin saada ne! En ole löytänyt niitä mistään. Tiedän, että sävel on helppo, mutta haluaisin tietää sen silti. Kiitos jos voit auttaa! :)

Aurinkotäti- kirjoitti...

Eipä ole nuottia lumiukot marssivat laululle, olen sen varmaankin urani varrella päiväkodissa oppinut ja muistista lasten kanssa laulellut. Kurkkaisin kyllä sinuna lumilauluja lapsille kirjan läpi, siellä on paljon talviaiheisia lauluja ja uskon tämäniin sieltä löytyvän.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! kiitoksia ihanista sivuista sinulle, monta hyvää vinkkiä olen saanut :) nämä talviset lorut kiinnostaisi myös ;)

Unknown kirjoitti...

Hei!

Kivan simppeli tuo lumiukkolaulu, itse ajattelin laulaa sitä "Maijal on karitsa-säveleellä", siihen se tuntuisi luontuvan. Työskentelen alle 3-vuotiaiden kanssa. Nämä kivat sivut ja hyviä vinkkejä, kiitos! :)

Terv. Ira Muñoz

Anonyymi kirjoitti...

Lumiukot marssivat löytyy Lumilauluja lapsille cdltä ja siihen on myös olemassa nuottikirja, niinkuin tuolla ylempänä olikin maininta. T. Tuulikki

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Onpa mainio leikki :) Onko leikki mistä peräisin ja saako sitä käyttää lorutuokiolla? T. Sari