sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Syyskuu 2014 - Pallo kuuluu kaikille

Kuukauden kirja
Syyskuun punaisena lankana toimi satu Pallo kuuluu kaikille.
Sadun teemoina on mm. kaikkien hyväksyminen, kaikkien kanssa leikkiminen, kaveritaidot ja erilaisuus. Satua luettiin kuukauden aikana muutaman kerran ja sain upeasti otettua satua mukaan käytännön riitatilanteisiin, "mä en leiki sun kanssa" - tilanteisiin sekä tilanteisiin, jossa tilanne meni riitelyksi ja leikkien sotkemiseksi sen sijaan, että kaveritaitoja olisi osattu käyttää. Mahtavaa nähdä kuinka lapsilla lamppu syttyy, kun itse oikeassa tilanteessa voi sanoa "nyt sinä teit ihan niin kuin Santtu sammakko" tms. mitä olisi pitänyt tehdä/ mitäs Hemmo hiiri tässä kohtaa teki? Satuhahmot ovat auttaneet lapsia ymmärtämään ongelman ytimen ja ratkaisukeinot huomattavasti paremmin kuin se, että olisin vain jutellut heidän kanssaan aiheesta.
Lisäksi lapset saivat kertoa vihkoon omin sanoin sadun kulun ja sen idean. Näin pääsi kivasti myös havainnoimaan, oliko itse sanoma sadusta tavoittanut kuulijansa.
Olemme tässä kuussa olleet huomattavasti keskustelevampia ja jättäneet askartelut ym vähemmälle ja oppineet kuukauden aiheista leikin, näyttelemisen, satujen ja käytännön toimien kautta.

Kaveripallot syntymässä

Sadussa jokaisella hahmolla on jokin omalaatuinen piirre (huono kuulo, toinen jalka lyhyempi kuin toinen, arkuus ym) ja näiden avulla olemme päässeet myös vähän raapaisemaan pintaa aiheesta erilaisuus ja aistit.

mikä kaveripalloista tuntuu kivoimmalle?

Aistit otin mukaan askarteluun ja askartelimme ryhmään Kaveripallot. Kaveripallot syntyivät ilmapallon ympärille liisterin ja lehtisuikaleiden avulla.  kun pallot olivat kuivuneet, ne päällystettiin eri tuntuisin materiaalein (teddykarva, hiekkapaperi, kangas...) ja jokaisen pallon sisään laitettiin eri ääntä pitävä asia (kulkusia, hiekkaa tai kuivia herneitä). Kaveripallo siis stimuloin jo sitä tehdessään tuntoaistia (toisista liisteri oli epämieluisaa, toiset nauttivat siitä yli kaiken!) ja valmiina käytössä pallot stimuloivat pintojen avulla tuntoaistia ja äänien myötä kuuloaistia.
Kaveripallolla leikittiin erilaisia itsetuntoa kohottavia leikkejä Esim. "heitä pallo kaverille jonka kanssa sinusta on tosi kiva leikkiä" ym. Leikeissä oli aina aikuinen mukana takaamassa, että pallo kävi varmasti kaikilla lapsilla ja lauseiden avulla aikuisen on tärkeää pitää huoli myös siitä, että lauseet pitävät paikkaansa. Esim. jos joku ei ole niin suosittu leikkikaveri kuin muut, on aikuisen tehtävä nostaa tämän lapsen hyviä puolia erityisesti esiin ja kohottaa itsetuntoa huomauttamalla lapsen edistymisestä mm. "tämä lapsi on mielestäni oppinut leikkimään upeasti autoilla" "tämä lapsi on oppinut sinnikkyyttä, hänellä on hyvä mielikuvitus, hän oppi tänään pyytämään hienosti anteeksi" tms. Kaikkien lasten pitää saada tuntea ansainneensa pallo itselleen, kuulla itsestään niitä hyviä kaveritaitoja, joita omaa ja joka kerta voidaan käydä läpi ilman palloa ja lasten nimiä tilanteita, joissa voisi toimia toisin tai kysyä lapsilta, kuinka pitäisi toimi tällaisessa tilanteessa (ja kertoa esim satu)

Erilaisuutta kerettiin myös hieman pintaraapaista, mutta se aihe on tulossa syvemmin läpikäytäväksi parin kuukauden päästä.
karkkien jakoa...

keppinukketeatteria omakeksimällä tarinalla
 Kun kaveritaidot alkoivat olemaan hallussa, tein isommille lapsille oikean kaverihaasteen päiväuniaikana; Annoin 4 ja 5 vuotiaille pojille karkkipussin ja he saivat päättää mitä sillä tehtäisiin. Avasimme pussin ja siinä olikin sitten ihmettelemistä mitä nyt.."onko nää kaikki mun?saako nää syödä?" kaksi pienintä oli nukkumassa, kaksi isompaa karkkien äärellä.....kyllä siinä oli melkoinen vääntö pojilla mitä karkeille tehdään. Niitä jaettiin ensin osalle porukasta, korjattiin että kaikkien pitää saada mutta yhä joku olisi jakanut itselleen eniten, vähemmän toisille, sitten vähemmän nukkujille kuin valveilla olijoille ym. Äärimmäisen hyvää piilomatikkaa, hih! lopulta päädyttiin kuitenkin reiluun ratkaisuun, kaikille kuuluu saman verran! Koville otti, huh! Ja lopulta, ei niitä karkkeja syöty, yhdet maistettiin ja muut meni takaisin kaappiin. 

uudet kaverit on kivoja!
Kaiken tämän sadun ja kaveritaitojen harjoittamisen kruunasi se, että ryhmässämme aloitti uusi poika, joka käy nyt ryhmässä leikkimässä aina silloin, kun jollain ryhmäläisellä on viikkovapaa. Näin ollen kaveritaitoja on päästy kokeilemaan oikein urakalla ja on opittu taas tutustumaan uusiin kavereihin. Ryhmähän onkin muuten pysynyt nyt viime vuodesta tuttuna, eli uusi kaveri oli oikein tervetullut lisä ryhmämme lapsijoukkoon.

kyllä on kivaa!


Ihania värejä lehdissä!
 














Kaverisatuja joka lähtöön
Toki syksykin on näkynyt toiminnassamme, olemme keränneet metsän materiaaleja, ihastelleet lehtien värjääntymistä, maalanneet nukkari ikkunaan syysmaiseman, herkutelleet syksyn monipuolisella sadolla (vähän jo liikaakin) ja nauttineet ulkoilusta vaihtelevissa keleissä. Aamupalaa syödään jo kynttilän palaessa ja ensimmäiset tunnelmavalot on jo tuomassa tunnelmaa hämäriin aamuihin ja nukkarin hämyyn <3 Jumpat olemme pitäneet vielä ulkokentällä yhdessä yksityisten perhepäivähoitajien kanssa ja perhekerhossakin on käyty ahkerasti nyt joka viikko. Myös kirjaston palveluita ja leikkikenttiä on kulutettu kivasti.

vaahteranenä!
olikos tää nyt hyvää...?



















Viime viikko vietettiin Iitin yksityisten perhepäivähoitajien kesken kokonaan metsässä. Jotain syystä tänä vuonna ei ollut erityistä metsämörriviikkoa johon olemme jo tottuneet vuosien varrella, joten päätimme pitää yhdessä oman metsäviikon laavulla. Tästä viikosta voit lukea lisää yhteisestä blogistamme, kirjoittelen kuulumiset sinne www.ypphiitti.blogspot.com











perjantai 29. elokuuta 2014

Elokuun kuulumisia!

Hei taas kaikille blogini seuraajille! Kesä on ohi ja blogikin herää uudestaan koneen kesäremontin ja lomien jälkeen. Tosin nyt hieman erilaisena....
Tänä vuonna vuoden teemana on sadut ja kuljemme aina yhden kuukauden ajan yhtä satua eteenpäin. Tästä johtuen päätin, että koitankin tehdä nyt tänä vuonna blogipäivityksetkin kuukausittain. Esittelen tällöin sadun ja siihen nidotun ryhmäni toiminnan samaan pakettiin. Näin ollen blogi päivittyy  kerran kuussa isommalla paketilla, jossa yhä tarkoituksenani on esitellä teille niin askartelut, jumpat kuin muutkin puuhat. katsotaan miten tuo systeemi toimii.

Rakensimme pulloista, suppiloista ym  vesileikkihärvelin
Elokuu alkoi lämpimissä keleissä, puuhastelimme ulkona kaikenlaista ja paljon ideoita jäi vielä toteuttamatta kun kelit viilenivätkin aivan yht äkkiä. Vesileikit olivat ennen viilenimisiä ihan pop!!!
Elokuu on ollut vielä muuten käynnistelyä eikä sille ole ollut vielä omaa satua. Pari ensimäistä viikkoa leikittiin vapaata leikkiä, muisteltiin kesälomia ja nautittiin keleistä olemalla pihalla niin paljon kuin suinkin kerettiin.
Olen yrittänyt pitää pallpopelit mukana ulkoilussa säännöllisesti

Helteillä jugurtitkin jäädytettiin ;)


















Ihana auringonkukkameri!!!
omenoita, viinimarjoja, porkkanaa, perunaa....



Kirjastossa satutunnin jälkeen









metsässä on mukavaa!









tasapainoilua




















Loppukuun kävin lasten kanssa teemaa "MINÄ" läpi. Askartelimme omat kuvat pahvista, kankaasta ym, juttelimme paljon toistemme lempi-, inho ym jutuista ja Elokuun viimeisen viikon vietimme jokaisen lapsen omaa päivää.

Lapsen omana päivänä lapsi sai päättää oman päivänsä tekemiset, syömiset, sadut ym. Kylläpä tuli ihana viikko, tämä on pakko uusia joku kerta! Porukan vanhin aloitti. Maanantaina vietimme siis majapäivää. Rakensimme 4 majaa ja niissä sitten leikittiin, nukuttiin päiväunet ja jopa syötiin välipala. Porukkamme tyttö sai seuraavan päivän itselleen ja tällöin askarreltiin hänen toiveestaan. Askartelimme syksyiset pihlajanmarja askartelut ja etanat. Seuraavaksi oli ryhmän pienimmän pojan päivä ja hän toivoi turtles leikkipäivää. Tätä tuskin tarvitsee enempää selittää, meininki oli hyvinkin turtlesmaista tänä päivänä. Lopuksi viikko päättyi toiseksi vanhimman lapsen toiveen mukaan lelupäivään. Päivä kuitenkin kuihtui hieman kasaan sairastelujen ja viikkovapaiden vuoksi, mutta silti leluilla leikittiin jonkin verran. Viikon ruokakin oli monipuolista vaikka olin varautunut syömään hyvinkin yksipuolisesti tuon viikon. Söimme kuitenkin niin kalaa, kanaa, lihaa kuin kasvisruokaakin :)

Olemme myös koristelleet satu teeman mukaisesti omat vihkojen kannet; kerroin lapsille omin sanoin kaunisteltuna punahilkkasadun, jonka jälkeen laspet saivat vahaliiduin ja vesivärein luoda metsämaiseman vihkon kanteen. ostin Tigeristä satuun liittyviä tarroja ja ne sai lopuksi liimata maisemaan kiinni.

Jumpat ovat pyörähtäneet yksityisten hoitajien kesken käyntiin ja muskarit alkavat vuorottelemaan jumppien kanssa Syyskuun puolesta välistä kun uudet tilat vain saadaan remontin jälkeen käyttöön. Perhekerho on nyt joka viikko käytettävissä torstaisin. Satutunnitkin alkoivat, niille pääsemme joka toinen perjantai. Eli puuhaa riittää ja karsittavakin on tarpeen mukaan aina menoja, kaikkeen emme kerkeä aina mukaan.


Majateltassa tuli nukuttua maailman parhaat päiväunet

majassa on mukavaa!



pihlaja askartelua
Turtlesleikit menossa

tästä tulee etana!














Miten nuo pienetkin on jo noin isoja! Vaipparumbat on muisto vain ja kaikki menee kuin apinat kiipeilytelineisiinkin.....

maanantai 2. kesäkuuta 2014

kesäkuun suunnitelmia

Tietokone lähtee kesähuoltoon ja näin ollen toivon blogin päivityksienkin ja erityisesti kuvien latauksen helpottavan,. Blogi jää nyt kesätauolle vaikka itse jäänkin lomalle vasta heinäkuun alusta. Blogin lomailun takia laitan erityisesti teille vanhemmille hieman ylös suunniteltuja juttuja kesäkuulle:
vk 23: puistotour ( leikkikentillä tapahtumaa) +sateenkaarimaalausta. Uimarantareissu keskiviikkona.
vk 24 maanantaina kevätretki launeen perhepuistoon ja yli-marolan kotieläinpihalle Lahteen. Lettukestit keskiviikkona
vk25:juhannukseen perehtymistä erilaisten tehtäväpisteiden avulla. Huom. Perjantaina vapaapäivä! Uimarantareissu joku päivä
Vk 26 retki kouvolan liikennepuistoon

 Näitä tapahtumia tarkennan sitä mukaan kun hoitoaikoja tulee :)
ihanaa kesää blogin lukijoille, elokuussa blogi alkaa taas elämään!

tiistai 27. toukokuuta 2014

Kevätjuhlaviikko

Lisää raparperikiisseliä tekemään :)
Viime viikkoa olikin kaikenlaista jännää täynnä. Ensinnäkin vaaripöllö kävi vierailulla: hän kertoi meille sadun pienestä valkoisesta pöllöstä, joka ystävystyi värikkään pöllöporukan kanssa. Vaaripöllö kertoi, että nyt kun lapset olivat oppineet niin hienosti uusia värejä ja saaneet satumetsän taas loistamaan väreissä, alkoi hänen entisiä ystäviään taas muuttamaan takaksin satumetsään. Vaaripöllö esittelikin meille metsään ensimäisenä palanneet ystävänsä kaksi väripöllöä Tillin ja Pillin sekä yöhön väriä tuovan yöperhosen Maisan. He pääsivät puuhun asumaan vaaripöllön kaveriksi.

Tällä viikolla vietettiin myös yksi aamupäivä eskarilaiseni kanssa koululla kouluuntutustumispäivässä. Sehän vasta jännää ja hauskaa olikin!

Kevätjuhlat olivat myös viime viikolloa ja niihin piti treenata ja paikkoja valmistella. Juhlista pääset lukemaan tarkemmin osoitteesta www.ypphiitti.blogspot.com.

Kelit ovat olleet myös ihanat. On leikitty vesileikkejä, uitu ja oltu kuin Ellun kanat välillä ;) näin se kesä meitä hemmottelee! Tekemämme kylvötkin on nousseet pintaan ja saas nähdä koska päästään niitä maistelemaan!



kukkien istuttamista leikkialueelle



Vesileikkejä

Vaaripöllö ystävineen

perjantai 16. toukokuuta 2014

Kevätkylvöjä

Tällä viikolla on tutustuttu kylvämiseen. Olemme lukeneet puutarhaan ja kylvämiseen liittyviä satuja ja hassu yhteensattuma olikin, että myös tämän viikon satutunnilla kirjastossa luettiin saman aiheen kirjallisuutta lapsille :)
nimikyltit kasvimaalle

onpas erilaisia siemeniä
siemeniä vakoihin...ei oo helppoo!
Olemme tutkineet erilaisia siemeniä ja miettineet mitä kasvit tarvitsevat kasvaakseen. Ostin erilaisia siemeniä ja kävimme myöhentämssä maata istutuslaatikoista. Totesimme että kuohkea maa on hyvä kasvualusta ja kukas sitä pitää kuohkeana? No kastemato tietenkin!

Laatikkoon on tullutkin pari uutta asukkia, muttama kastemato on päässyt laatikkoon asumaan tien varrelta ;)

Ostettujen siementen pusseista askartelimme siementen kasvupaikoille nimikyltit. Ne on laminoitu niin kestävät luultavasti koko kesän ajan penkissä.

Kasteluongelmia ei tällä viikolle ole ollut, siemeniä kylväessäkin ripotti vettä taivaalta. Eilen paistoi aurinkokin, eli kaikki olosuhteet hyvälle kasvuun lähdölle on olemassa. Nyt vain sitten odotetaan.

Ois ollu helpompaa kun ois ollut poutaa...
Ensi viikolla jatkamme vielä perunan maahanlaitolla ja mietimme mitä puutarhasta voi jo nyt syödä.
Maailman hauskimmat leikit on KURALEIKIT!
















Nimikyltit paikalleen!














Synttärimuffineita koristelemassa





Tällä viikolla on myös juhlittu synttärisankaria 5v, joten herkuttelemaankin on päästy. Sankari kun saa perinteisesti toivoa vielä laulun joka lauletaan, niin onpahan tällä viikolla lauleltu vielä joululaulujakin; porsaita äidin oomme kaikki ;)



mitäs täällä kortissa lukee?











Palloja reikiin!








Uloskin on tullut uutta; olen pitkään pohtinut miten saan lapset innostumaan ilman erillistä koko aikaista ohjausta heittelemään yläkautta ja alakautta palloa. Erään kaupan eteistiloissa jaettiin kangaspaloja ilmaiseksi viime viikolla ja käteeni osui kangas, joka tuntuu olevan melko lailla sään kestävää. Silloin tajusin mitä teen; heittokankaan, johon palloja yritetään heittää reikiin! sellainen on nyt sitten meillä pihalla käytettävissä, kiinnitin kankaan jalismaaliin, täytyy miettiä sille vielä parempi paikka jossain vaiheessa :) Porukka tuntui innostuvan kovasti! Mites kollegat olette keksineet omalle liikkumisalueellenne/pihalle erilaisia virikkeitä, jotka houkuttavat lasta kehittämään liikunnallisia taitojaan leikkien sivussa? Itseäni himottaisi kovasti virittää vielä omenapuiden väliin kaksi narua, jota pitkin kävellään ja ylemmästä pidetään kiinni ym....Kovasti olisi ideoita kun saisi vain niitä toteutettua. Olisi ihanaa kun ympäristö olisi mahdollisimman salliva ja mahdollistava liikunnalliselle kehitykselle.


taas vähän värejä leikin lomassa ;)








perhekerhon kivat lelut!






Perjantaina vielä perhekerhoiltiin, tämä olikin kevään viimeinen perhekerho. Ensi syksynä sitten taas :)

tiistai 13. toukokuuta 2014

Äitienpäiväviikko

No niin, nyt voi jo blogiin laitella viime viikon puuhasteluita :)

Eli viime viikko alkoi meidän ryhmälle jo suorastaan perinteeksi muodostuneena, Sairastelulla. Maanantaina ei siis ketään ollut hoidossa ja tiistaikin oli hiljaista. Paniikki alkoi iskemään; äitienpäiväviikko ja lapset kipeinä, kääk! Kävin tiistaina vetämässä muille ryhmille muskarin ja toivoin parasta oman ryhmäni parantumisen eteen. No onneksi lapset pääsivät keskiviikkona lopulta hoitoon ja pääsimme äitienpäivälahjuksien kimppuun. Olimme aloittaneet hommat jo edellisellä viikolla onneksi!

Tänä vuonna tuunasimme peltipurkit äideille ja leivoimme niihin pipareita. Purkki maalattiin ensin kerroksella valkoista maalia ja annettiin kuivua. Sitten sai valita erilaisia servettejä, joilla purkki päällystettiin. Servetti kiinnitettiin vesi- erikeepperi litkulla suhteessa 50:50 ja hyvin tarttui :) Laitoimme litkua ennen servetin kiinnitystä ja servetin päälle.

Sitten päästiin piparien kimppuun. Lapset saivat leipoa eläinaiheisia pipareita (perhonen, kettu, nalle, etana ym.) ja seuraavana päivänä koristelimme piparit pikeerillä ja syötävillä koristeilla. Kyllä oli hauskaa ja sotkuista ja upeita tuli.
Isot pojat aloittivat piparien koristelut

piparin koristelua
Kortti toteutettiin tänä vuonna valokuvaamalla. Lapsi piti kädessään ruusya, nappailin kuvia ja valitsin parhaan. Tulostin kuvan ja lapsi liimaili kuvaan kehykset silkkipaperirypyistä. Isommat kertoivat äideistä asioita kortin taakse, pienemmiltä lähti runot äidistä.


Äitienpäiväkortit
Valmiit purkit
Pienetkin voi jo osallistua yhteisiin lautapeleihin :)

Viikolla pelailtiin myös pelejä ja on kiva jo humata kuinka isoiksi nuo pienetkin on hetkessä kasvaneet; mennen tullen ovat jo mukana lautapeleissäkin :)








































perjantai 2. toukokuuta 2014

vappuviikko


Tappelua koneiden kanssa....1 kannettava tietokone, 2 tablettitietokonetta, 1 iso rousku ja kännykän nettiyhteys....näiden kaikkien kanssa tapeltuani uskon, että tähän postaukseen saan kuvia näkyviin....tässä kirjoittaessa en tosin näe kuvia, ne ovat pelkkiä valkoisia ruutuja, mutta kun kuvaa siirtää, antaa se varjon kuvasta sivulle, josta voin päätellä mikä kuva voisi olla aina kyseessä....älkääkä kysykö mistä tässä on kyse....ei hajuakaan....Ja kaiken kukkuraksi kumpikin tablettikone väittää että salasana blogiin on virheellinen( ei siis päästä minua blogiin niiden kautta lainkaan), mutta muut koneet päästävät salasanalla minut blogiin sisään...Noh tästä kaikesta huolimatta:

Vappuviikko käynnistettiin maanantaina vappunaamarin askartelulla. Olin leikannut kaikille valmiiksi vappunaamarin pohjan, lapset saivat väriltellä ja koristella omat naamarit.

Vappunaamarit ja serpentiinin puhallusta...


Vappunaamarin koristelua
Tiistaina vedin vappuvivahteisen muskarin, jossa ilmapallot olivat käytössä ja ilo ylimillään. Äärimmäisen haskaksi laululeikiksi nousi autolaulu, jossa kyykistytään aina kuopan kohdalla ja ajellaa eri tyyleillä muulloin. Myös pysähtyä pitää osata oikeassa kohdassa :)
 Autoihin valittiin aina väri ja kuinka ne liikkuu; liikenteeseen löytyi niin poliisiautoja, martii hinausautoja ym.


poskissa on kaikilla hienot vappupallokasvomaalaukset

Keskiviikkona menimme yksityisten perhepäivähoitajien kansa aluksi vappupiknikille, jossa herkuteltiin vappuherkuilla ja maalasin kaikkien poskiin vappupallot. Tämän jälkeen lähdimme torille katsomaan päiväkotien järjestämää vappukulkuetta ja heidän esittämiään lauluja. Joukossa oli esiinymässä myös oma eskarilaiseni. Keskiviikon touhuista pääsee lukemaan myös blogista: www.ypphiitti.blogspot.fi



Vappupalloja kiinni ylhäältä




Ulkonakin on ihana maalalilla kun on hyvät kelit
Saippuakuplia, ihanaa!
Torstai lomailtiin ja Perjantaina lähdimme pitkän tauon jälkeen perhekerhoon. Kivasti oli porukkaa koolla vaikka olin lähes varma, että olemme ainoat koko kerhossa, niin paljon on kollegoita tämän päivän jo lomailemassa.

Kelit olivat erityisesti alkuviikon ajan vielä mukavat, nyt säät onkin vappumaiseen tapaan jo melko koleat. Kyllä se tästä vielä kesähelteisi aikanaan muuttuu, ainakin viimeistään Heinäkuussa kun olen lomalla ;)