maanantai 25. helmikuuta 2013

Pihalla puuhastelua auringon paisteessa!

Tuo auringonmolluska on sitten maailman ihanin olento, voitais olla pihalla koko ajan ja vaikka syödäkkin ulkona! Aamulla lasten tullesa hoitoon, ei ole enään pimeää ja illastakin valo jaksaa taistella pimeyttä vastaan jo todella paljon pidempään, ihanaa!!!!

Tänään lähdimme ulos ihan uudet puuhastelut mielessäni. Mukaan otettiin sumutepulloja, jotka oli täytetty eri värisillä vesillä ;)
Talven aikana olemme lasten kansa pikkuhiljaa rakentaneet keinujen luo lumiseinää muuttolaatikon avulla. Lapset ovat lapioineet laatikkoon lunta, yhdessä aina tamppasimme lumen tiiviiksi ja minä kippasin aina sen nurin edellisen kerroksen päälle. Suojakelillä sitten vielä tilkittiin väliköt umpeen ja seinä oli valmis :) Nyt sitten päästettiin luovuus valloilleen...eli voitte vanhemmat sitten joskus, jos teidän lapset alkaa spray maalaamaan seiniä, niin tulla syyttämään siitä minua, saman tyyppistä toimintaa on jo todistetusti sitten tehty hoidossakin ;)







Mitä enemmän lapsella oli ikää, sitä pidempään tuota hommaa jaksoi kiinnostuneesti tehdä. Kaikki olivat aivan innoissaan aluksi, mutta totuus on, että ei se pieni käsi kauaa jaksa tuota sumutinpulloa pumpata. Niinpä ikä ja käden koko vaikuttivat siihen, kuinka pitkään tuota jaksoi tehdä.













 Tällainen seinä meillä nyt sitten on takapihalla komeilemassa :



Tämä viikko onkin ihan lomaviikko, tai ei nyt ihan mutta sillä fiiliksellä mennään ;) Ekaluokkalaiseni on kotona mukana puuhastelemassa kanssamme ja toinen hoitosisaruspareista taasen lomalla. Mennään fiiliksellä, nautitaan auringosta ja otetaan ilo irti kuukauden vaihtumisesta, ihanaa!!!




















2 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Nyt on kyllä pakko kiittää hyvästä ideasta! Eipä olisi tullut mieleenkään väritellä lunta.

Näiden loistavien ideoiden takia kahlaan blogeja läpi päivittäin. :)

Aurinkotäti- kirjoitti...

Ole hyvä vaan! Tämähän näissä blogeissa on upeaa, että ideat jakautuvat; saa olla sekä antajana, että saa sitten muiltakin kivoja ideoita :)