tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kevätpipareita, nam!

Keskiviikkon perhepäivähoito järjestään perheille kevät tapahtuman illalla. Tänne tapahtumaan pystytetään mm. kioski, jossa myydään kaikenlaista herkkua. Meidän ryhmä llupautui leipomaan kioskii myyntin keväisiä pipereita. Niinpä yhden sisarusparin kanssa leivoimme piparit ja toisen sisarusparin kanssa koristelimme ne.



Piparien painelu taikinaan olikin tuttua puuhaa ja onnistui kaikilta hienosti!
 Taikina tuli tällä kertaa tehtyä tällaisella ohjeella:

3 munaa
2,5 dl sokeria
0,5 tl kaardemummaa
0,5 tl kanelia
50g huoneenlämpöistä margariinia
1 tl leivinjauhetta
7,5 dl vehnäjauhoja

Seisota taikinaa ainakin tunti jääkaapissa ennen leivonnan aloitusta.

Uunissa 200c 8-12 min.




Tällaisia sitten saatiin aikaiseksi; muotteina sydämiä, perhosia ja kruunuja.

 Seuraavana oli vuorossa piparien koristelu. Tein kolmen väristä pikeeriä ; sininen, vihreä ja keltainen. Koristelaaristani tällä kertaa valikoitui mukaan kuvassa näkyvät koristeet.


Pienin jaksoi koristella kaksi piparia, vanhimmat tekivät tunnin töitä ja olisivat varmasti vieläkin jatkaneet jos olisin antanut ;) n.50 piparia saatiin aikaiseksi, melkoinen määrä siis!




Ja näin kaunista on lapsen käden jälki, Kyllä kelpaa myydä!

3 kommenttia:

Paukku kirjoitti...

Ihania kevätpiparia ja varmasti tekee kauppansa.
Olis muuten hyvä idea äitienpäivälahjaksi.

Mukavaa perhetapahtumaa!!

Paukku

Aurinkotäti- kirjoitti...

Totta, näistä pipareista varmasti äiditkin ilahtuisivat :) Tosin leivoimme iseille pipareita isänpäivänä, niin tänä vuonna äidit saavat jotain muuta, mutta ehkä joku vuosi sitten on äitien vuoro...

Paukku kirjoitti...

Meillä sai isät viimeksi lahjaksi suklaapikkuleipiä.
(Älä kerro meidän äideille, mutta he saavat tänä keväänä kangaskassit. Painetaan kuvioita tekstiiliväreillä...)