perjantai 1. maaliskuuta 2013

Tunteet ja ilmeet

Niin se kuukausi taas vaihtui ja ollaan jo Maaliskuussa! Tämä on ehdoton kevään alku minulle itselleni ja näin ollen ajattelinkin kertoa hiemanpuuhistamme, jotka nyt sitten jäävät nurkkaan pikkuhiljaa ja annetaan uusien tuulien puhaltaa kevät meidänkin nurkkiin :)



Aiemmin kerroinkin meidän lumiukostamme, joka rakentu "teen, teen, lumiukon teen" lorun avulla aina uudestaan ja uudestaan. Homma alkoi lopulta kyllästyttämään lapsia ja laitoin lumiukon reiluksi viikoksi pois. Sitten lumiukko ilmestyikin takaisin surumielisenä ja mukanaan pussi...mitä ihmettä?

Päätimme kurkata pussiin ja sieltä löytyi aina uusi lappu, jossa oli tekstiä. Lapussa lumiukko kertoi lapsille, miksi hän oli surullinen. Tilanteet olivat yleensä hyvin arkipäiväisiä, esim "toinen haukkui minua" "olen kadottanut unileluni" tms. Yhdessä näitä lumiukon onglmia ratkottiin ja samalla päästiin miettimään miltä tuntuisi, jos sama tilanne olisi käynyt itselle. Pääsimme käyttämään oikein urakalla sanoja anteeksi, ole hyvä, kiitos ym. kohteliaisuuksia,
 ja ongelman ratkettua saimme aina lumiukon hyvälle tuulelle ja suun kääntymään nauruun!



 Toinen tunteisiin liittyvä hauskuus on ollut ilme/tunnekortit, jotka tein talven aikana. Kuvat löysin netistä ja leikkasin ne kartongille. Kortteja olemme käyttäneet niin, että ne on nurin päin lattialla ja jokainen saa vuorollaan nostaa yhden kortin. Katsomme mikä ilme kortista tulee, ja koitamme tehdä omiin kasvoihin samanlaisen ilmeen. Mietimme mikä ilme voisi olla nimeltään ja miltä sillon tuntuu kun kasvoilla on tällainen ilme...kyllä on ollut hauskaa ilmeillessä!!!

Lumiukko alkaa nyt pikkuhiljaa sulamaan pois kevään tieltä ja nuo ilmekortitkin laitan nyt sivuun talvilorupussin kera. Maaliskuu tuo uusia tuulia, lauluja ja loruja, niistä postaan lähiaikoina oman postauksen.
Ihanaa kevään alkua kaikille, me tunnumme viettävän alkukevättä ihan tuossa rännin alla vesileikeissä eikä liikuta siitä mihinkään ennen kuin kaikki lumet on katolta sulaneet ;)

















7 kommenttia:

Outi kirjoitti...

Ihana blogi sulla!! Muistatko mistä netistä löysit noi tunnekuvat?

Aurinkotäti- kirjoitti...

Kiitos Outi! Laitoin vain googleen hakusanaksi ilmeet ja sieltä löytyikuvahaun avulla tällainen linkki:
http://www.verikoirat.com/cute/show_archives.php?subaction=showfull&id=1118423833&archive=1177694913&start_from=&ucat=2&

Outi kirjoitti...

Yritin eilen googletella mutta ei vaan tullut vastaan tuollaisia. Kiitos! Minä oon perheelle kirjoitellut pitkät stoorit meidän ryhmän tekemisistä aina reissuvihkoon, mutta kun sinun blogia selailin niin tuli halu kirjoittaa niitä asioita blogiin, niin sitten voisi tarvittaessa itsekin sitä lueskella jälkikäteen. Kirjoitteletko sinä näitä juttuja päikkäriaikaan?

Aurinkotäti- kirjoitti...

Tämä blogi on kyllä mielestäni mahtava juttu, kaikki halukkaat pääsee katsomaan toimintaamme, esim. myös hoitolasten isovanhemmat ym. Samalla blogi toimii itselleni muistiona ja saan jaettua ideoita myös työkavereille tätä kautta kivasti :) Meillä lapsilla on myös sitten omat vihkot johon laittelen henkiläökohtaisempaa palautetta sillon tällöin. Ovella jutustelu taas on mielestäni paras paikka vaihtaa ihan päivän kuulumisia, tällä hetkellä minulla ainakin on ryhmässä perheet, joilla on aina sen verran aikaa, että kerkeävät päivän kuulumisia kivasti vaihtamaan halutilanteissa :)
Blogia päivitän aina päiväuniaikana...okei, joskus päivitän vapaa aikanakin jos päiväuniakana on paljon puuhaa...mutta yritän tehdä tätä mahdollisimman paljon työaikana. suosittelen Outi sinullekkin kyllä blogian pitoa !

Outi kirjoitti...

Joo taidan kyllä tehdä itselleni jälleen uuden blogin.. eihän minulla olekaan niitä kuin vasta 4 heh. Ja sitä kans ajattelin et sais tärkeitä työjuttuihin liittyviä linkkejäkin sinne tallentaa yms. Ajsttelin
kyllä myös reseptiblogin aloittamista. Sieltä voisi vanhemmat lukea tarkemmin mitä meillä on syöty ja samalla kasaantuiss itelle reseptivihkoa.. ideoita on taas enemmän kuon aikaa..

Outi kirjoitti...

Joo taidan kyllä tehdä itselleni jälleen uuden blogin.. eihän minulla olekaan niitä kuin vasta 4 heh. Ja sitä kans ajattelin et sais tärkeitä työjuttuihin liittyviä linkkejäkin sinne tallentaa yms. Ajsttelin
kyllä myös reseptiblogin aloittamista. Sieltä voisi vanhemmat lukea tarkemmin mitä meillä on syöty ja samalla kasaantuiss itelle reseptivihkoa.. ideoita on taas enemmän kuon aikaa..

Mirkku kirjoitti...

Hei!
Kiitos aivan mahtavasta vinkistä! :)

Meillä laulettiin talvella myös tuota "Teen, teen lumiukon teen"-laulua ja me leikittiin se, niin että esim. kun laulussa hattu laitetaan paikalleen, niin ikään kuin laitetaan hattu päähän jne...

Mutta tuollainen osista koottava lumiukko-tauluhan on mainio idea! Vuorollaan saisivat käydä laittamassa kunkin säkeistön tilpehöörit tauluun laulun mukaan!Pääsevät osallistumaan lauluun konkreettisesti ja näkevät visuaalisesti lumiukon rakentumisen. Ensi talveksi väkästän kyllä meille kanssa!

Tätä juuri tarkoitan sillä, että on aivan mahtavaa lukea muiden toteuttamista jutuista, niin itsellekin tuttuihin leikkeihin ja lauluihin saa ihan uusia ulottuvuuksia! :)

Kiitos kun jaksat kirjata ylös teidän juttuja!

Pajupellossa on ollut tässä kevään aikana todella paljon tosi mukavaa toimintaa ja kamerassa on kuvia pilvin pimein, mutta kun aikaa ei aina meinaa löytyä päivittämiseenja sitten on jo sesonki mennyt ohi...

Meillä kun on tuo iso ryhmä eikä osa nuku päiväunia. Lisäksi se päivälepoaika on meillä työpareilla sitä ainoata yhteistä rauhallista suunnitteluaikaa, kun muuten päivät ovat työntäyteisiä ison ryhmän kanssa ja molemmilla on omat "duuninsa" päiväohjelmassa.

Mirkku