tiistai 2. huhtikuuta 2013

lasten kirjan päivä

Niin se Huhtikuu alkoi, ihanaa! 
Tänään vietetään kansainvälistä lasten kirjan päivää. Aamupiirissä tehtiinkin teemaan sopiva tarinahomma: olin tehnyt ryhmästämme valmiiksi tarinan, josta puuttui sanoja. Kyselin sitten sanoja lapsilta ja sijoitin ne tekstiin ja luin valmiin tarinan lapsille. Kyllä lapsia nauratti, kun he ymmärsivät mihin heidän sanomiaan sanojaan käytettiin. Hauskaa oli myös se, että jokaisen lapsen oma nimikin oli tarinassa mukana :) Hyvien naurujen saattelemana lähdimme pukemaan ja kohti keskustaa. 

Keskustassa oli tänään markkinat, sinne siis! Kävimme ostamassa porukalla välipalapöytään markkinarinkelin, nam! Markkinoilta suuntasimme vielä lasten kirjan päivä kunniaksi kirjastoon vaihtamaan tuoreet kirjat. Kirjastossa oli niin paljon taas mukavia kirjoja, etä ihan selkä vääränä niitä sai ulos sieltä kantaa! Ja niinhän siinä kävi, että leikit eivät alkaneet ulkoa tultua vaan kirjojen luku alkoi saman tien! Tämä porukka on todella innokkaita kirjan lukijoita täynnä :) Porukan 5 vuotias osaa jo lukea, ja hän välillä myös pitää "lukutuokiota" muille lapsille, on ihana seurata tätäkin mallista opittua tapaa ryhmässä :)



 

















Ulkona on niiiiiiiin mahtava keli, että sinnne on päästävä heti välipalan jälkeen! Ihanaa kun aurinko paistaa ja lumi sulaa, tämä täti odottelee kesää ja sen lämpöä ja aurinkoa todella innolla!

         

3 kommenttia:

päivi kirjoitti...

Hei,

Kuinka poimit ideoita työhösi? tuleeko ihan itseltäsi vai onko joku virikelähde?

Aurinkotäti- kirjoitti...

kyllä ne ideat kumpuaa omasta päästä. Askarteluihin saan tosin paljon ideoita www.pinterest.com sivustoilta, se on todellinen aarreaitta kaikille lasten kanssa askertelijoille, suosittelen! Mutta kyllä nämä toiminnat ja muut puuhastelut tulee omaan päähän aina milloin mistäkin...olisikin kiva kun olisi oikein hyvä ideakirja olemassa joka aiheeseen, eli vinkkiä saa laittaa jos joku tietää kivoja toimintapohjia! Tosi vähän kerkeän muiden blogeja selaamaan, ne kyllä varmasti antaisivat myös paljon uusia ideoita omaankin toimintaan!

Mirkku kirjoitti...

On myös aina kiva kuunnella muiden keksimiä ideoita ja toteuttamia juttuja sekä ideoida ja soveltaa vinkeistä, miten voisi toteuttaa omassa ryhmässä.

Välillä helposti jumittuu toistamaan omia vanhoja juttujaan, etenkin jos tekee rekvisiittaa ja materiaalia toiminnan tueksi. Toistot ja tutut jutut ovat tietenkin lapsille tosi tärkeitä, mutta uudet ideat tuovat mieluista vaihtelua arkeen!

Siksi onkin ihana haistella uusia tuulia näistä muiden perhepäivähoitajien blogeista. Nämä ovat oikea aarreaitta toiminnan ideoimiseen!!! :)

Kun vaan ehtisi seurata muiden blogeja säännöllisemmin!

T:Mirkku